Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Sipoon murhaajan jäljille päästiin valvontakameroiden ja vinkkien avulla – tutkijoille vinkattiin "jonkinlaisesta lievästä katkeruudesta"

Sipoon henkirikoksesta epäillyn jäljille päästiin valvontakamerakuvien, muutamien silminnäkijähavaintojen ja muiden vihjeiden sekä perinpohjaisen taustaselvityksen kautta. –Keräsimme valvontakamerakuvia laajalta alueelta ja teimme kattavan selvityksen muun muassa uhrin työhistoriasta. Kaiken kaikkiaan teimme valtavan määrän tutkintatyötä. Pikkuhiljaa palapelin palat loksahtivat kohdalleen, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Mikko Minkkinen Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta. Minkkisen mukaan poliisi sai vinkkejä siitä, että epäilty oli kokenut "jonkinlaista lievää katkeruutta" siinä vaiheessa, kun oli irtisanoutunut työpaikastaan helmikuussa 2016. Sekä itsemurhan torstaina tehnyt epäilty että viime viikolla surmattu uhri olivat työeläkeyhtiö Ilmarisen entisiä työntekijöitä. "Arvostettu kollega ja mukava työkaveri" Sipoon Hansaksessa asunut uhri työskenteli Ilmarisessa vaihtoehtoisten sijoitusten salkunhoitajana tämän vuoden helmikuuhun, jolloin hän oli vaihtanut työpaikkaa. Epäilty oli ollut Ilmarisessa hänen alaisensa helmikuuhun 2016. Vaihtoehtoisiin sijoituksiin kuuluvat muun muassa hedge- ja johdannaissijoitukset. Uhrin esimies Ilmarisessa oli Ilmarisen sijoitusjohtaja Mikko Mursula . –Uhri oli arvostettu kollega ja mukava työkaveri, hän sanoo. –Kyllä tämä järkyttävä tapahtuma on järisyttänyt työyhteisöä ja aiheuttanut murhetta. Kaikilla on päällimmäisenä mielessä uhrin lähiomaisten suru ja tuska, Mursula kuvailee. Hän ei halua kommentoida sitä, tiedettiinkö työpaikalla uhrin ja epäillyn välisistä jännitteistä. Kiinniotetut vapautettiin päivällä Sipoolaisen johtajan surmasta epäilty ampui itsensä torstai-iltana Helsingin Kasarmikadulla, kun poliisi oli tullut ottamaan häntä kiinni. Ennen itsemurhaansa mies oli ampunut asunnostaan pari laukausta oven läpi kohti poliisia. Aiemmin torstaina poliisi otti kiinni useita muitakin ihmisiä. –Meillä oli esitutkinnassa useampi eri tutkintalinja. Aiemmat kiinniotot liittyivät toiseen tutkintalinjaan. Näillä kiinniotetuilla ei ollut osuutta Sipoon henkirikokseen, ja heidät päästettiin vapaaksi kuulustelujen jälkeen perjantaina päivällä, tutkinnanjohtaja Minkkinen kertoo. –Tässä on vielä paljon työtä edessä, ennen kuin pöytäkirja saadaan kasaan.