Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Postin noutopisteeseen murtauduttiin Hervannassa – Parisataa pakettia vietiin

Parisataa pakettia varastettiin postin noutopisteestä Tampereella keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Murron yhteydessä vietiin myös parikymmentä työkännykkää. Murron kohteeksi joutunut noutopiste toimii postinjakelun yhteydessä kauppakeskus Duon läheisyydessä Hervannassa, kertoo ryhmävastaava Terhi Väisänen Hervannan toimipisteestä. –Olemme selvittelemässä, mitkä paketeista puuttuvat. Osa jäi hyllyyn. Noutopiste oli suljettuna torstaina selvittelytyön vuoksi. Tänään noutopiste on avautunut aamulla kello 10. Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Marja Kiiski Sisä-Suomen poliisista kertoo, ettei murron tekijästä tai tekijöistä ole vielä tietoa. –Odotamme postilta tietoa siitä, mitä noutopisteestä on mahdollisesti viety. Sisällä on suoritettu teknistä tutkintaa. Posti ei korvaa varastettuja paketteja Posti kerää asiakkailta tietoja lähetystunnuksista ja siitä, mitä paketeissa on ollut. Tiedot liitetään postin poliisille tekemään rikosilmoitukseen. Väisäsen mukaan asiakkaiden kannattaa olla yhteydessä omaan vakuutusyhtiöön varastettujen lähetysten korvauksista. –Posti ei valitettavasti korvaa ulkopuolisen aiheuttamaa vahinkoa. Posti pahoittelee asiakkaille tilanteesta aiheutunutta haittaa.