Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Moron urheilullista: Ilveksen tytöt jyrisivät jumbon kumoon 6–0

Jalkapallo Ilves palasi yli kuukauden mittaiselta tauolta B-tyttöjen SM-sarjan kentille tiistaina Lamminpäässä luonnonelementtien riehuessa ympärillä juuri ennen ottelun alkua. Ukkosen lailla iski myös Ilves, tosin sarjajumbo KJP ei tarjonnut aivan varteenotettavaa vastusta sähäkälle kotijoukkueelle. Avausjakso oli keltapaitojen näytöstä maalein 5–0, toisella puoliskolla tahti rauhoittui ja loppulukemiksi saatiin 6–0. Täysosumia tehtailivat Katariina Kosola ja Iida Mykkänen, kummatkin kahdesti, kertaalleen onnistuivat Noora Hämäläinen ja Jenni Kantanen. Ilves nousi täydellä potilla sarjan kakkospallille ja pisteen päähän piikkipaikkaa pitävästä FC Hongasta, tosin yhden ottelun espoolaisia vähemmän pelanneena. Taistelu kullasta on äärimmäisen tiukkaa, sillä peräti kuusi kärkijoukkuetta kamppailee kolmen pisteen haarukassa. Tämä tarkoittaa sitä, ettei mestaruusjahdissa ole varaa oikeastaan yhteenkään notkahdukseen, muuten sijoitus voi pudota hurjaa vauhtia. Ilveksen kannalta pientä etulyöntiasemaa antaa tällä hetkellä sarjan paras maaliero 26–7. Ilveksen kokoonpanossa on kuluvalla kaudella HJS:n kanssa tehtävän yhteistyön myötä mukana kaksi Hämeenlinnan pelaajaa, Katariina Kosola ja Saana Tuomala. Ilveksen tytöt jatkavat otteluitaan Lamminpäässä jo perjantaina 3.7. kello 19 PKKU:n vieraita vastaan.