Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Mielipide: Pakolaisten lukumääristä esitetään harhaanjohtavia tietoja

Kokoomuksen kansanedustaja Arto Satonen kirjoitti mielipiteessään ( AL 28.7.), että vain noin 5–7 prosenttia Afrikasta Eurooppaan saapuneista on turvapaikkaan oikeutettuja pakolaisia. Tämä luku on paitsi väärä myös harhaanjohtava. Lienee syytä oikaista siihen liittyvät virheelliset olettamat. Satonen on mahdollisesti poiminut kyseisen luvun Italian maahanmuuttovastaisen sisäministeri Matteo Salvinin väitteestä EU:n kesäkuisen huippukokouksen yhteydessä. Eurostatin tilastojen mukaan onkin totta, että Italia myöntää varsinaisen turvapaikan vain noin 5–7 prosentille hakijoista. On kuitenkin väärin vetää tästä sellainen johtopäätös, että vain 5–7 prosenttia Eurooppaan tulijoista olisi kansainvälisen suojelun tarpeessa. Salvinin raportoima luku koskee pelkästään Italiaa, ei koko Eurooppaa tai EU-aluetta kuten Satonen virheellisesti väittää. Monet Italian kautta saapuneet ihmiset jatkavat matkaansa muualle Eurooppaan ja hakevat sekä saavat kansainvälistä suojelua muista maista. Toiseksi Italia on perinteisesti myöntänyt varsinaisia turvapaikkoja varsin kitsaasti. Sen sijaan se on myöntänyt kansainvälistä suojelua muilla perusteilla. Kaikista Italiasta turvapaikkaa hakeneista suojelua myönnetään noin 40 prosentille. Suojelun tarpeessa on siis Italian virallistenkin tietojen mukaan ainakin tuo 40 prosenttia, ei 5–7 prosenttia. Näin ollen siitä ei voi vetää sellaista johtopäätöstä, että yli 90 prosenttia Italiaan saati Eurooppaan Välimeren yli saapuvista ihmisistä tulisi ensisijaisesti taloudellisista syistä. YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n mukaan Välimeren yli vuonna 2018 saapuneista suurin yksittäinen kansalaisuusryhmä ovat syyrialaiset. Suurimpiin ryhmiin kuuluvat edelleen myös irakilaiset ja eritrealaiset. Jos Välimeren ylityksiä ja siellä tapahtuvia kuolemia todella halutaan ehkäistä, vastaus ei ole uusien pakolaisleirien luominen, kuten EU nyt suunnittelee tekevänsä. Maailman pakolaisleireillä odottaa jo nyt useita miljoonia ihmisiä uutta kotimaata. Vastaus on paitsi kiintiöpakolaisten määrän huomattava kasvattaminen myös uusien laillisten reittien luominen taloudellisille siirtolaisille sekä globaaliin epätasa-arvoon puuttuminen.