Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Poliisi tutkii epäiltyä kahden lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä Tampereella Tohlopin uimarannalla

Poliisi tutkii viime viikon perjantaina Tampereella mahdollisesti tapahtunutta lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä. Teko tapahtui perjantaina 20. heinäkuuta kello 17:n aikaan Tohlopin uimarannalla. Kaksi alaikäistä tyttöä oli ollut uimassa, kun 15 vuotta täyttänyt nuori mies oli tullut ja kosketellut heitä intiimialueille uima-asujen ollessa päällä. Sisä-Suomen poliisilaitoksen rikoskomisario Hannu Kallioniemi vahvistaa tapahtumien kulun. Kallioniemi kertoo, että kaikki osapuolet ovat alaikäisiä ja että teosta epäilty on 15 vuotta täyttänyt nuori mies. Tapahtumia tutkitaan epäiltynä lapsen seksuaalisena hyväksikäyttönä. Rikoslain mukaan 15 vuotta täyttäneet ovat teoistaan täydessä rikosoikeudellisessa vastuussa. Poliisi on kuullut asianosaisia ja huoltajia. Kallioniemen mukaan uhreilla ja epäillyllä on pitkälti sama käsitys tapahtumien kulusta. Tapahtumien kulun osalta tutkinta on melko valmis. Kallioniemi kertoo, että seuraavaksi asiantuntijat arvioivat, onko uhreille koitunut tapahtumista fyysistä tai henkistä vahinkoa. Myös huoltajien näkemyksiä ja heidän mahdollisia vaatimuksiaan asiassa kuullaan. Asia etenee syyttäjän syyteharkintaan syksyn aikana.