Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Kesko kasvatti liikevaihtoaan ja asiakkaiden määrää – myös autokaupan liikevoitto vahvistui edellisvuodesta

Keskon liikevaihto kasvoi neljän prosentin verran tämän vuoden ensimmäisen puolen vuoden aikana. Päivittäistavarakaupassa kannattavuus parani merkittävästi myynnin kasvun, ketju-uudistusten ja synergiahyötyjen ansiosta. –Suomen Lähikaupan yritysosto ylitti odotuksemme ja integraatio saatiin päätökseen, kun viimeisetkin kaupat siirrettiin kauppiaille kesäkuun lopussa, pääjohtaja Mikko Helander totesi. Suomen Lähikaupan yritysostolla Helander viittaa Siwojen, Valintatalojen sekä yhden Euromarketin ostoon. –Kauppa oli onnistunut. Nyt meillä on selkeä markkinajohtajuus lähimarkkinassa. Sillä on merkitystä, sillä yhden henkilön talouksien määrä kasvaa. Kesko vahvisti kilpailukykyä ostamalla myös Kalatukku E. Erikssonin ja Reinin Lihan. Helander totesi tiedotustilaisuudessa, että on selvää, että tämän kevään ja kesän lämpimät kelit ovat vaikuttaneet myyntiin. Päivittäistavarakaupan toimialajohtaja Ari Akseli lisäsi, että hellekelit ovat vaikuttaneet positiivisesti jäätelö- ja juomakauppaan sekä grillaustuotteiden kauppaan. –Sen jälkeen, kun ihmiset alkoivat kyllästyä oluisiin ja vielä sen jälkeen lonkeroon veden ja kivennäisveden myynti nousi. Helteiden myötä myös kalan myynti kasvaa ja pastan myynti vähenee, Akseli kertoo. Autokaupan liikevoitto kasvoi Myös autokaupan liikevoitto vahvistui edellisestä vuodesta. Liiketoimintaa pyritään kasvattamaan ja Helanderin mukaan Kesko keskittyy myös uusiin liikkumisen palveluihin. –Avaamme esimerkiksi tietä sähköautojen aikakaudelle rakentamalla koko Suomen kattavan latauspisteverkoston. Rakentamisen ja talotekniikan kaupan vertailukelpoinen liikevoitto ilman erikoiskauppaa oli edellisen vuoden tasolla. Kehitys oli vahvaa erityisesti Suomessa ja Baltiassa. Ruotsin liiketoimintojen tehostaminen ja verkostorakenteen muutokset Norjassa laskivat myyntiä. Erikoiskaupan liikevoiton laskuun vaikuttivat vuoden 2017 aikana toteutuneet yritysmyynnit. Liikevaihto kasvoi neljä prosenttia; liikevoitto 89 miljoonaa euroa. Päivittäistavarakaupan kasvu oli ensimmäisen puolen vuoden aikana 3,1 prosenttia. Suomen Lähikaupan integraatio ja kauppojen siirto kauppiaille viety loppuun. Kespro osti Kalatukku E. Erikssonin ja Reinin Lihan. Rakentamisen ja talotekniikan kaupassa liikevaihto laski 13 prosenttia, mihin vaikuttivat vuoden 2017 ensimmäisellä vuosipuoliskolla toteutetut yritysmyynnit. Erikoiskaupassa liikevaihto laski 61,1 prosenttia yritysmyyntien takia. Autokaupassa liikevaihto kasvoi markkina- ja markkinaosuuskehityksen myötä 4,9 prosenttia. Huhti-kesäkuussa avattiin kaksi uutta K-Supermarketia sekä kolme uutta K-Marketia, joista kaksi oli korvaavia. Uudistuksia ja laajennuksia tehtiin yhteensä 52 kauppaan. Merkittävimmät rakenteilla olevat kauppapaikat ovat K-Supermarketit Turkuun, Helsingin Kalasatamaan, Laajasaloon ja Pasilaan, Nurmijärvelle sekä Keravalle. Suomen Lähikaupan kauppojen lukumäärä oli 380 (408), josta 378 K-Marketia ja kaksi K-Supermarketia. Kesko-konsernin henkilökuntamäärä oli tammi-kesäkuussa kokoaikaisiksi työntekijöiksi muutettuna keskimäärin 20 017 (22 806) henkilöä. Kesäkuun 2018 lopussa henkilöstömäärä oli 23 173.