Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Vivaldia kestää jälleen kuunnella – Anna Meredith sytyttää klassisen musiikin banalisoidun klassikon uuteen liekkiin

Vivaldin Neljä vuodenaikaa (1723) on yksi klassisen musiikin julmimmin banalisoiduimmista teoksista: onnekas on hän, jonka ajatukset eivät sen soidessa harhaudu Netflixin kokkiohjelmiin, tablettitietokoneita ylistäviin tv-mainoksiin tai Hannele Lauria puistonpenkillä puristelevaan Vesa-Matti Loiriin . Viulukonserttosarjaan ovat vuosien varrella yrittäneet "puhaltaa eloa" lukemattomat musiikintekijät thrash metal -kitaristi The Great Katista jazz-swingmuusikko Jacques Loussieriin ja rautalankayhtyeeseemme The Charadesiin. Useimmat yrityksistä kannattaa ilman muuta sivuuttaa. Uusin kokelas on 40-vuotias skotlantilaismuusikko Anna Meredith , jolta jousiorkesteri Scottish Ensemble tilasi Neljä vuodenaikaa -tulkinnan vuoden 2016 Spitalfields Music -festivaalille Lontooseen. Meredithin lähestymistapa on kiinnostava. Hän ei ole juurikaan muokannut Vivaldin säveltaidetta vaan on pikemminkin pyrkinyt täydentämään ja kommentoimaan sitä, alkuperäismateriaalia karsien, korvaten ja kontekstoiden. Usvasta ukonilmaan ANNO: Four Seasons -teos koostuu kuudestatoista osasta, joista suunnilleen joka toinen on merkitty Vivaldin ja joka toinen Meredithin nimiin. Scottish Ensemblen ryhdikäs soitto kannattelee kokonaisuutta, mutta vähintään yhtä merkittävässä roolissa ovat Meredithin rakentamat osittain elektroniset äänimaisemat, jotka ovat usein muodoltaan abstrakteja ja tukeutuvat varsinaista sävellystyötä enemmän tekstuureihin, tunnelmiin ja dynamiikkaan. KUUNTELE: Anna Meredithin ANNO: Four Seasons. Vaikka pesunkestävänä suomalaisena osaankin arvostaa kaikkia vuodenaikoja, nousee tässä yhteydessä ehdottomaksi suosikikseni kesä. Vuodenaika alkaa totutusti Allegro non moltolla , jonka alun Meredith on peitellyt elektronisen huminan ja tunsin kuultavien linnunlirkutusten raskaaseen harsoon. Sitä seuraavan Adagion Meredith korvaa omalla, pitkistä ja toinen toisensa päälle kasautuvista nuoteista rakentuvalla sävellyksellään, joka maltillisesti kasvava jännite purkautuu vasta konserton päättävän Preston dramaattiseen sahaukseen. Kesän osat Meredith on nimennyt lämmöksi ( Heat ), usvaksi ( Haze ) ja ukkoseksi ( Thunder ) – ja täsmälleen tältä ne kuulostavatkin. Radikaaleimman käsittelyn vuodenajoista saa kevät, jonka viidestä osasta kolme on Meredithin käsialaa. Konsertto huipentuu myrskyisästi vellovaan osaan nimeltä Stoop ("kumara"), jonka bassorumpua takovassa finaalissa Meredith uskaltautuu jo kosketusetäisyydelle teknomusiikista. Mainittakoon, että Spotify-palvelussa levyn kappalejärjestyksessä oli vielä tätä kirjoitettaessa virhe. Tuskin skottikaan nimittäin kykenee sellaiseen röyhkeyteen, että sijoittaisi palasen talvea kevän ja kesän taitteeseen.