Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Näyttävä luonnonilmiö tallentui kameralle Tampereen Teiskossa – kuin trombi, mutta vaakatasossa

Aamulehden lukija Anne Vehmaa otti Teiskon Kaanaassa perjantaina kuvan, jossa näkyy vaakatasossa liikkuva pilvi, joka muistuttaa ulkomuodoltaan vähän trombia. Vehmaa kuvasi luonnonilmiön juuri ennen myrskyä, joka oli hänen mukaansa todella kova. Forecan päivystävä meteorologi Joanna Rinne kertoo, että kyseessä on ilmiö nimeltä vyörypilvi. Rinteen mukaan lähestyvä vyörypilvi on merkki siitä, että myrskypuuskia on odotettavissa hyvinkin pian. Usein käy niin, että vyörypilven näkee samalla hetkellä, kun se iskee. –Myrskypuuskat voivat olla hyvinkin rajuja ja vaarallisia muun muassa veneilijöille. Pahimmillaan ne voivat jopa kaataa puita ja tuhota omaisuutta, Rinne kertoo. Syntyy kuuropilvistä Rinne muistuttaa, ettei vyörypilveä tule sekoittaa trombiin. Näillä kahdella on hyvin erilaiset syntymekanismit. Vyörypilvi syntyy, kun kuuropilveen liittyy samanaikaisesti voimakas nouseva ja voimakas laskeva ilmavirtaus. Silloin vyörypilvi syntyy kohtaan, jossa pilven keskiosasta alas romahtava viileä ilma puskee etupuolelta pilveen sisään puhaltavaa lämmintä ilmaa ylöspäin.