Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Kiinan ja Yhdysvaltojen kauppasota ottaa uuden askeleen – Halvat kodinkoneet voivat jäädä historiaan

–Nyt jäitä hattuun, jos halutaan pitää kiinni maailman kauppajärjestö WTO:sta ja sopimuksiin perustuvasta toimintamallista, on Pellervon taloustutkimuksen ennustepäällikön Janne Huovarin neuvo Euroopan unionille, kun uutiset kertovat Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin valmiudesta lisätä tuontitulleja Kiinasta Yhdysvaltoihin tuotaville tavaroille. –Trumpin hallinnon kanssa ei kannattaisi lähteä nokittelemaan, Huovari arvioi. Trump kertoi uutiskanava CNBC:n haastattelussa olevansa valmis asettamaan tullit kaikille kiinalaistuotteille. Kiina tuo Yhdysvaltoihin tuotteita noin 505 miljardin dollarin arvosta. –Yhdysvaltain ja Kiinan välinen kauppasota ottaa näin uuden askeleen, CNBC kirjoittaa. Tähän mennessä kumpikin maa on asettanut tulleja noin 34 miljardin dollarin edestä. –En tee tätä politiikan vuoksi, vaan tehdäkseni oikein meidän maallemme. Kiina on huijannut meitä jo pitkään, Trump sanoi CNBC:n haastattelussa. Jonkinlainen lisätullien ja vastatullien kierre on olemassa jo myös Yhdysvaltojen ja EU:n välillä. Yhdysvallat on korottanut alumiinin ja teräksen tuontitulleja, mihin EU on reagoinut asettamalla vastatulleja. Unioni ei ole yhtenäinen Huovari pitää nykymenoa huolestuttavana kehityksenä. Hän arvioi, että Yhdysvaltojen ja Kiinan välinen mittava kauppasota voisi tarkoittaa hyvästejä esimerkiksi halvalle kodinelektroniikalle –Hintojen nousu koskee ennen muuta Yhdysvaltoja. Eurooppaan vaikutukset näkyisivät välillisesti, kun talous Yhdysvalloissa ja Kiinassa kärsisi, niin siten myös kysyntä eurooppalaisillekin tuotteille laskisi. Tullit näkyisivät myös suoraan, koska eurooppalainen tuotanto on osa globaalia arvoketjua, joka kärsii tulleista. Esimerkiksi suomalaisen suunnittelutyöhön perustuvia tuotteita valmistetaan Kiinassa ja myydään Yhdysvaltoihin. Huovari muistuttaa, että vaikka isoimmat otsikot syntyvät nyt Yhdysvaltojen ja Kiinan välisistä tulliväännöistä, ei EU:kaan ole asiassa yhtenäinen. Italian varapääministeri ilmoitti viime perjantaina, ettei maa aio ratifioida EU:n ja Kanadan välistä vapaakauppasopimusta. Japani ja EU solmivat vapaakauppasopimuksen tuoreeltaan tällä viikolla. Trump vaatii toimenpiteitä Presidentti Trumpilta kysyttiin haastattelussa myös osakemarkkinoiden laskusta, jos Yhdysvallat asettaa tulleja suurelle määrälle tuotteita. –Jos näin käy, niin käy. En tee tätä politiikan vuoksi, Trump vastasi uutistoimisto Reutersin mukaan. Trump haluaa Kiinan hallinnon vähentävän 375 miljardin dollarin alijäämää, joka Yhdysvalloilla Kiinan kanssa on. Yhdysvaltain hallinto on myös syyttänyt Kiinaa epäreiluista käytännöistä, kun se on pakottanut amerikkalaiset sijoittajat luovuttamaan teknologioita kiinalaisille yrityksille. Täsmennys 20.7.2018 kello 19.06 : Poistettu Janne Huovarin Italiaa koskeva sitaatti ja lisätty virke Italian varapääministeristä.