Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Valtakunnansyyttäjä tutkii poliisin toiminnan Mäntyharjun tuhoisassa rattijuoppokolarissa – "Poliisin vanha tuttu" kaahasi karkuun jopa 200 kilometriä tunnissa

Mäntyharjulla Etelä-Savossa kolmen ihmisen kuolemaan johtaneessa liikenneonnettomuudessa menehtyi poliisia pakoon ajanut ja onnettomuuden aiheuttanut paikkakuntalainen vuonna 1971 syntynyt mies. Mies oli aiemmin menettänyt ajo-oikeutensa rattijuopumusten takia. Onnettomuudessa menehtyi lisäksi keskisuomalainen pariskunta. Kolmannessa autossa olleet, lievästi loukkaantuneet nainen ja pieni lapsi ovat paikkakuntalaisia. Aikaisemmassa tiedotteessa kerrottiin lapsen olleen teini-ikäinen. Paikkatutkinnan perusteella on arvioitavissa onnettomuuden aiheuttaneen auton nopeuden olleen erittäin suuri törmäyshetkellä. Poliisi ja tutkijalautakunta jatkavat onnettomuuden selvittämistä. Itä-Suomen poliisin rikoskomisario, tutkinnanjohtaja Harri Kääpä kertoo, että epäiltyä rattijuoppoa voi kuvata poliisin vanhaksi tutuksi. –Hän on ollut poliisin kanssa tekemisissä muun muassa alkuviikon aikana, Kääpä sanoo. Turman aiheuttanut mies oli ajanut poliisia karkuun Mäntyharjun keskustasta noin neljän kilometrin matkan ennen kuolonkolaria. Mies oli ajanut seututie 381:lla niin huomattavaa ylinopeutta, ettei poliisipartio ollut pysynyt hänen perässään. –Tarkkaan en pysty sanomaan, mutta heitän sellaisen luvun, että nopeudet ovat olleet lähempänä kahta sataa ellei ylikin. Törmäysjälkien perusteella törmäysvoimat ovat olleet erittäin kovat, Kääpä sanoo. Poliisin toiminnan osalta asia on siirretty Valtakunnansyyttäjänviraston poliisirikosten käsittely-yksikköön. Virasto selvittää, onko poliisin toiminnassa syytä epäillä rikosta. Poliisi ajoi torstaina takaa epäiltyä rattijuoppoa ennen onnettomuutta. Tutkinnanjohtajana toimii kihlakunnansyyttäjä Heikki Stenius . Täydennetty lisätiedoilla 20.7.2018 kello 13.05.