Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Peliyhtiö Next Games teki suuret tappiot, kun uusia pelejä odotellaan markkinoille

Yhtiön liiketappio kasvoi 4,3 miljoonaan euroon ja liikevaihto supistui 5,7 miljoonaan euroon, kun pelijulkaisut odotuttivat yhä itseään. Vuosi sitten vastaavaan aikaan Next Games teki 8,6 miljoonan euron liikevaihdolla 0,2 miljoonan euron verran liiketappiota. Factset-tietopalvelun mukaan analyytikot odottivat Next Gamesin liiketappioksi 2,7 miljoonaa ja liikevaihdoksi 5,7 miljoonaa euroa. Next Gamesin heikon kvartaalin ei pitäisi tulla kenellekään yllätyksenä. Yhtiö on keskittänyt tarmonsa uusien pelien kehittämiseen lyhyen aikavälin tuloksen maksimoinnin nojalla. Viimein viime viikolla se saikin The Walking Dead: Our World -mobiilipelinsä maailmanlaajuiseen levitykseen. Sen pitäisi kääntää Next Gamesin tuloksen ja liikevaihdon takaisin nousuun. Ensimmäisen viikon aikana The Walking Dead -televisiosarjaan perustuva zombipeli ladattiin esimerkiksi Google Play -sovelluskaupasta yli puoli miljoonaa kertaa. Next Gamesin tiedotteen mukaan uutuspeli nousi avausviikonloppunaan kymmenen ladatuimman pelin joukkoon yli 40:llä markkinalla. Aktiivisimmat pelaajat maailmalta löytyivät New Yorkista, Pariisista ja Tokiosta. –Alustava menetisaatio näyttää lupaavalta, keskimääräinen myynti päivittäistä aktiivista pelaajaa kohden on 0,35 euroa, joka on erittäin hyvä tulos julkaisuvaiheessa, Next Gamesin toimitusjohtaja Teemu Huhtanen sanoo tiedotteessa.