Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Tekstarit: Pitäisikö kysyä kaupunkilaisilta, minkä väristä veden pitäisi olla uudessa maauimalassa

Ilmeisesti nuoret yhteiskuntatieteilijät ovat unohtaneet, mihin aikaan Pyynikin kesäteatterin näytelmä sijoittuu. Silloin ei ollut Pride-liikettä ja asiat ilmaistiin sen ajan ajatusmaailman mukaan. Eläkeläinen 84 Palkintojen jaosta päätellen Motonet on uusi urheilun mahtimaa. Bisnes edellä Aina joku luulee olevansa oikealla asialla. Nyt jotkut kieltäisivät lapsilta kännykät. Ovat kaukana lapsiperheiden todellisesta arjesta. Työssä käyville vanhemmille, jotka rakastavat oikeasti lapsiin, on ensiarvoisen tärkeää tietää, että lapsi on päässyt turvallisesti koulusta kotiin. Jussi72 Pannaan ratikan takakaosa tavarakuljetuksiin, kuten ennen postiautoilla. Sipi Sujuisi Trumpin ja Putinin tapaaminen paremmin, kun jätettäisiin tulkki pois. Olisi yhtä hymyä ja kättelyä. tuoppi Molemmat lapseni tehneet kymmenen vuotta sitten riparilla kangaskassit. Kassit minulla apukasseina kestokassin lisäksi. Muovikasseja en ole ostanut. Kaiuli Mansikoitten ystävät, suurimman osan niistä ovat poimineet ahkerat ulkomaiset työntekijät. Pertti Mönkö Lopettakaa koko Tangokuninkuuskisat, jos ette voi näyttää niitä sellaisella kanavalla, joka näkyy kaikilla. Kanavapäivityksistä huolimatta ei näy. Kiukuttaa Onneksi Putin ja Trump pääsevät Suomeen meidän maksamana. Menee kiky-lomarahat hyvään tarkoitukseen. Heitä voi seurata tv:stä lomalla, kun ei ole varaa lähteä minnekään matkalle. Kiky rules Toiset valittaa ratikan väreistä, minä siitä, kun tänä kesänä ei ole saanut nauttia kertaakaan kunnon ukonilmasta. Helinä Luovutetaan tavara-asema korvauksetta säilytystä puoltaville. Siirtäköön 6 kk:ssa keskustan ulkopuolelle. Lihoiksi jollei onnistu. Hölmö Pitäisikö kysyä…kaupunkilaisilta, minkä…värisen veden pitäisi…olla uudessa…maauimalassa? väreistä voidaan puhua