Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Moron pääkirjoitus: Maauimalasta tulee vetonaula

Vajaan kolmen viikon päästä tamperelainen kesänviettokulttuuri saa uuden ulottuvuuden, kun Kalevan uusi maauimala avataan. Tänä vuonna luvassa on kuitenkin vasta maistiainen uudesta ja lupaavasta uiskentelukulttuurista, sillä maauimala ehtii olla avoinna vain kaksi kuukautta. Se avaa ovensa elokuun alussa ja jää talvitauolle syyskuun lopussa. Liikuntapäällikkö Mikko Heinonen toivoo, että uusi maauimala saa näiden kahden ensimmäisen aukiolokuukauden aikana mahdollisimman paljon risuja ja ruusuja. Niiden avulla toimintaa voidaan parantaa ensi kesää varten. Talvella siihen on hyvin aikaa. Ensi kesänä päästäänkin sitten tositoimiin. Silloin uusi maauimala on avoinna ensimmäistä kertaa heti kesän alusta alkaen. Kun vielä raitiotiekin saadaan valmiiksi, niin maauimalaan on helppo kulkea. Se kun sijaitsee aivan tulevan raitiotien vieressä. Kalevan maauimala eroaa monesta muusta maauimalasta siinä, että se sijaitsee uimahallin yhteydessä. Pulikoimaan uskaltaa lähteä siis silloinkin, kun pilvet näyttävät uhkaavilta. Jos sade yllättää kesken retken, ei tarvitse kuin siirtyä uimahallin puolelle jatkamaan uiskentelua. Tästä tulee vielä vetonaula sekä paikallisten että turistien keskuudessa!