Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Pyynikin ajot ovat vetäneet paikalle jopa 25 000 hengen yleisön – Nyt järjestäjien tavoitteena on esitellä perinteistä tapahtumaa myös uusille yleisöille

Nyt sinulla on historiallinen mahdollisuus olla yksi Moro-lähdön ja Pyynikin ajojen avajaisparaatin kuljettajista sunnuntaina 26. elokuuta. Moro arpoo mukaan 20 motoristilukijaansa. Vuonna 2015 Pyynikin ajojen muistotapahtuma veti satoja motoristeja ja jopa 25 000 hengen yleisön Pyynikille ihailemaan vanhoja kilpamoottoripyöriä kiertämässä vanhaa legendaarista kilparataa. Pyynikin hienous on, että myös varikolle pääsee katsomaan pyöriä ja tapaamaan kuljettajia. Moro -lähtö oli ohjelmassa myös kolme vuotta sitten. Tänä vuonna Moro -lähdön kuljettajat pääsevät radalle kahdesti. Kello 11 ajetaan kunniakierros, jonka tähtiä ovat vanhojen kuorma-autojen sekä vanhan Pyynikin ajojen kunniakierrosauton kyydissä esittäytyvät kilpakuljettajat. Kunniakierrosauto on Rainer Mäkipään nykyään omistama avo Fiat vuosimallia 1925. Moro -lähdön kuljettajat ovat mukana jo tässä avajaisparaatissa. Ilmoittaudu mukaan Varsinainen Moro -lähtö ajetaan tapahtuman lopulla, jolloin päästään radalle sivuvaunukilpamoottoripyörien johdattamina ja ajetaan yksi tai kaksi kierrosta. Tällä kertaa Moro -lähtöön voi osallistua vuonna 1988 valmistetuilla tai vanhemmilla moottoripyörillä. Paikka-arvontaan pääset osallistumaan jutun alla olevalla lomakkeella. Osallistumisaikaa on 30.7. saakka. Paikan saaneille ilmoitetaan henkilökohtaisesti sähköpostilla ja kerrotaan tarkemmat ohjeet päivän ohjelmasta. Huima tapahtuma Pyynikin ajojen pääjärjestäjä on Suomen veteraanikilpamoottoripyöräkerho. Tavoitteena on esitellä yhtä perinteistä tamperelaista suurtapahtumaa yhä uusille yleisöille. Tapahtuma on tänä vuonna kaksipäiväinen. Lauantaina tapahtuu Särkänniemessä ja sunnuntaina Pyynikillä. Mukana on paljon Pyynikillä aikoinaan kilpailleita kuljettajia. Ainakin Teuvo Länsivuori , Pertti ja Matti Salonen ja Jocke Ryhänen osallistuvat molempina päivinä tapahtumiin ja ajavat näytöslähdöissä sunnuntaina. Pyynikin ajojen varikko on kesäteatterin parkkipaikalla ja siellä pääsee lähietäisyydeltä tutustumaan niin moottoripyöriin kuin kilpakuljettajiinkin. Moottoripyörätapahtuma la 25.8. ja su 26.8. Tapahtumissa muistellaan vuosina 1932–1939 ja 1946–1971 ajettuja legendaarisia Pyynikin ajoja. 25. elokuuta Särkänniemessä: Aamulla motoristeille järjestetään ohjattuja maakuntakierroksia Tampereen ympäristössä. Kello 12 Pyynikin ajojen ohjelma alkaa huvipuistossa. Kello 13.15 vanhojen kilpamoottoripyörien paraati saapuu paikalle. Iltapäivällä Särkän lavalla soi rautalankamusiikki. 26. elokuuta Pyynikillä: Varikkotoiminta alkaa kello 9. Näytösajoja vanhalla kilpa­radalla kello 11–16.40. Moro-lähtöön arvotaan mukaan moottoripyöräileviä Moron lukijoita. Kilpailuvarikko on kesäteatterin parkkipaikan alueella. Kesäteatterilla rautalankamusiikkia. Rosendahlin parkkialueella on myyntialue ja muonitusta vanhaan tyyliin.