Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Moron urheilullista: Ilves kiskaisi kovan kaulan kahdessa sarjassa

Jalkapallo Ilveksen junnut tekevät niin tasavahvaa työtä Tampereen piirin Kolmosessa sekä A-poikien SM-kaudella, että joukkue komeilee nyt kärjessä kummassakin sarjassa, ja kummassakin viiden pisteen kaulalla kakkoseen. Kolmosen kierroksella TPT tosin lohkaisi keltapaitojen potista kaksi pinnaa pois kirimällä 3–3-tasapeliin Lamminpäässä. P20-ikäluokan SM-sarjassa Ilves ei antanut sunnuntaina vieraaksi saapuneelle PK-35:lle saumaa tasoituksiin, vaan jätti vantaalaiset nuolemaan näppejään numeroin 2–0. Seuraavaksi tupsukorvat kiitävät kesäloman viettoon, sillä Ilves palaa pelikentille Kolmosessa vasta 2. elokuuta ja SM-sarjassa 4. elokuuta. – Tauko tulee hyvään paikkaan, parikymmentä ottelua tähän mennessä alkaa jo hieman näkyä. Kun joukkue latautuu kahteen peliin joka viikko, onhan se henkisestikin raskasta. Kyllä pojat ovat lomansa ansainneet, tuumasi Ilveksen valmentaja Joni Lehtonen. – Ollaan kuitenkin paremmassa kondiksessa kuin vastustajat näissä sarjoissa. Ottelut kääntyvät meille toisella jaksolla tai viimeistään loppusoralla, ja Kolmosessa usein jo vartin pelin jälkeen, tykitti Lehtonen. Viikon jalkapallokierros Kolmonen: TPT-Ilves/2 3-3, NoPS-TPV/2 2-2, VaKP-FJK 1-4, TKT-Loiske 0-4, JanPa-PS-44 1-2 Sarjatilanne: Ilves/2 24, PS-44 19, NoPS 19, I-Kissat 17, Loiske 17, JanPa 16, TPT 14, TPV/2 14, FJK 11, TKT 6, VaKP 0 Nelonen: PP-70-Pelikassit 4-0, NePa-Pato 1-1, PJK-ACE 2-2, LeKi-futis-Pelikassit 6-5, PP-70-Pato 3-2 Sarjatilanne: PJK 26, PP-70 21, KaVo 19, ACE 18, Pato 13, LeKi-futis 13, TamU/2 13, IkU 11, TP-49 10, Pelikassit 8, NePa 2 Naisten Ykkönen: KuFu-98-FC Hertta 1-3 Sarjatilanne: IK Myran 23, HPS 20, VIFK 20, RoPS 19, PK-35 18, PKKU 14, GBK 13, TuWe 12, FC Hertta 10, FC Sport-j 8, KuFu-98 7, TPV 6 Naisten Kakkonen, lohko A: PaiHa-P-Iirot 2-4, NiceFutis-TuWe/2 5-2, FC Nokia-Härmä 0-8, NiceFutis-P-Iirot 2-0 Sarjatilanne: Härmä 27, Ilves/2 21, NiceFutis 17, TuPy 16, TPS/2 14, ÅIFK 13, P-Iirot 10, PaiHa 8, FC Nokia 3, TuWe/2 2 P20 SM-sarja: Ilves-PK-35 2-0, VIFK-FC Lahti Akatemia 1-9, FC Espoo-FC Inter 2-2, TPS-KuPS 6-1, HJK-SJK 0-0 Sarjatilanne: Ilves 23, TPS 18, FC Lahti Akatemia 17, FC Inter 17, FC Espoo 16, PK-35 15, SJK 11, HJK 9, KuPS 9, VIFK 1 P20 Ykkönen, lohko B: KaaPo-YIlves 6-1, MuSa-MaPS 1-6, TPV-TuWe 8-0, ÅIFK-LoPa 4-2, FC Haka-j-SalPa 7-3 Sarjatilanne: TPV 29, TPS/2 28, KaaPo 26, FC Haka-j 22, P-Iirot 16, MaPS 15, LoPa 15, ÅIFK 13, SalPa 12, MuSa 8, YIlves 6, TuWe 3 P17 SM-sarja: Ilves-KäPa 2-0, PKKU-RoPS 5-1, OLS-Ilves 2-4, KuPS-HJK 1-2, KäPa-FF Jaro 1-2 Sarjatilanne: Ilves 23, FC Honka 19, KäPa 16, HJK 15, OLS 15, KuPS 12, PKKU 10, FF Jaro 9, FC Kuusysi 7, RoPS 2 P17 Ykkönen, lohko A: EIF-VJS 2-5, EPS-TPS 4-2, FC Espoo-TPV 1-1, FC Jazz-KaaPo 2-1, FC Inter-P-Iirot 5-0, Ilves/2-FC Honka/2 0-6 Sarjatilanne: VJS 23, FC Inter 23, TPV 21, TPS 19, KaaPo 19, Ilves/2 16, FC Espoo 14, EPS 14, FC Jazz 14, EIF 13, FC Honka/2 11, P-Iirot 1 T18 SM-sarja: TiPS/VJS-PK-35 1-2, ONS-KJP 3-2, JyPK-KJP 6-0 Sarjatilanne: FC Honka 17, HJK 16, ONS 16, PK-35 15, Ilves 14, JyPK 14, PKKU 10, TiPS/VJS 10, VIFK 4, KJP 3 T18 Ykkönen, lohko B: TPS/KaaPo-ÅIFK 7-1, FC Honka/2-TPV 3-0, Ilves/2-FC Espoo 3-2, Härmä-ACK 5-1, P-Iirot-Närpes Kraft 6-0, SeMi-NuPS 1-1 Sarjatilanne: P-Iirot 28, TPS/KaaPo 27, Härmä 25, NuPS 23, Närpes Kraft 22, FC Honka/2 17, Ilves/2 16, FC Espoo 14, ACK 10, SeMi 7, TPV 3, ÅIFK 0