Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Moron pääkirjoitus: Älkää ny hulluja ehrottako!

Ihan ensimmäiseksi alkoi naurattaa sillä tavalla aivan hervottomasti. Eihän tämä ehdotus voi olla edes totta! Sitten iski lievästi jyrkkä ärtymys ja lopuksi silkka ihmetys. Vai että oikein Centre, Expe, Atmos tai Premi? Tarkoituksena on ollut kuulemma hakea kansainvälistä nimeä Tampereen Kannelle ja areenalle, mutta että ihan tätä tasoa? Aamulehden uutisen mukaan nimet ovat saaneet runsaasti huomiota ja palautetta. Se ei yhtään ihmetytä, koska nimihirviöt tuotiin julkisuuteen kuin niistä kaavailtaisiin myös koko uuden kaupunginosan nimeä Sorin viereen radan päälle. Tästähän on monta kertaa sittemmin todettu, että SRV:n ehdotukset nimeksi ovat brändinimiä yrityksen käyttöön. Sellaisia business-nimiä nääs. Yksi perustelu näille expeille ja atmoksille on, että pitää olla kansainvälistä. Miksi? Ei maailmallakaan omaa kulttuuria ja perinnettä sivuuteta, että saataisiin jotenkin muka hienompi vierasperäinen nimi kohteelle. Miksi Tampereella pitäisi kyyristellä ja valita Areenan nimeksi jokin Premi? Juu, ei Tampereen Areenakaan nimenä kovin vetävä ole. Kuvaava se on ja kaupungin nimikin on mukana. Keksittäisiinkö siis jotain ylpeästi tamperelaista? Heh, Moro-areena tai Sori-areena. Ratapihan kenttä. No oikeastihan jokin nimi Areenalle tarvitaan. Kaupunginosan nimeksi siitä ei ole.