Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Nokian Neulomo on hakeutunut tänään konkurssiin – tuotemerkin kohtalo ratkeaa myöhemmin

Nokian Neulomo on jättänyt keskiviikkoaamuna konkurssihakemuksen käräjäoikeuteen. Yrityssaneerausmenettely oli mahdollinen tähän aamuun saakka. Toimitusjohtaja Vesa Moisio kertoo, ettei yrityssaneerauksen edellytyksiä saatu täytettyä käytettävissä olleen ajan puitteissa. –Kassavirtamme ja näkymämme ovat osoittautuneet riittämättömäksi yrityssaneerauksen ja sitä kautta toiminnan jatkamisen mahdollistamiseksi. Näkymämme osoittautui riittämättömäksi tarvittavan lisärahoituksen saamiseksi yhtiöön, Moisio sanoo. –Henkilökohtaisesti uskoin lisärahoituksen saamiseen loppuun saakka. Teimme töitä vielä tähän aamuun saakka, hän jatkaa. Toiminnan jatko ja muun muassa Neulomo-tuotemerkin tulevaisuus tarkentuvat Moision mukaan konkurssimenettelyn edetessä. Hänen mukaansa tavoitteena on kuitenkin, että Neulomo jatkaa tuotemerkkinä myös tulevaisuudessa yhtiön tilanteesta huolimatta. –Neulomon verkkokauppa jatkuu toistaiseksi ja mahdollisista muutoksista tiedotetaan. Tuotteita toimitetaan varastosta, Moisio sanoo.