Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Monella yli sadasta Myllypuron irtisanotusta on edessään uudelleenkoulutus – Pääluottamushenkilö: Samaa työtä ei tehdä missään Suomessa

General Electricin Tampereen Myllypuron yksikön työntekijät kuulivat tiistaina järjestetyssä tiedotustilaisuudessa uutisen, jota suurin osa oli ennakoinut jo kuukausia: tehtaan toiminta ajetaan alas, ja tuotanto siirretään ulkomaille. Tuotannon pääluottamushenkilö Marko Matilainen kertoo, että yhtiön suunnitelmat ovat olleet tiedossa viime joulukuusta lähtien. General Electric esitteli tuolloin uudelleenjärjestämissuunnitelman, jonka osana oli Tampereen Myllypuron tehtaan lopettaminen. Paikalliset yt-neuvottelut alkoivat huhtikuussa. –Suurin osa odotti, että tehdas suljetaan, mutta osa uskoi toiminnan jatkuvan. Mitään varmaa ei ollut ennen tiistaita. Tavallaan se oli helpotus ihmisille, kun varma tieto päätöksestä tuli, Matilainen sanoo. Toiminta loppuu vuoden loppuun mennessä Sähkönsiirtolaitteistoja tuottava Myllypuron tehdas ajetaan alas vuodenvaihteeseen mennessä. Siihen mennessä 134 työntekijän työt loppuvat. Myyntiä tukeva 13 henkilön asiantuntijaorganisaatio saa pitää työnsä. –He eivät tule olemaan täällä Myllypuron tehtaalla fyysisesti, kun toiminta loppuu. Mutta he tekevät samoja toimintoja kuin tähänkin saakka. Pienjännitelinjalla työskentelee Myllypurossa 12 henkilöä. Heillä voi vielä olla toivoa työpaikkojen säilymisestä. –Pienjännitelinjaa GE sentään yrittää myydä. Toivottavasti se onnistuu. Jos kauppa tehdään liikkeenluovutuksena eikä tulevaisuuden toimipiste siirry täältä kauaksi, työpaikat voivat säilyä. Neuvottelut ovat kesken. Lue myös: General Electric irtisanoo Tampereen Myllypurosta 134 työntekijää – Tuotanto siirretään Floridaan ja Brasiliaan Yli 10 vaihtoi paikkaa jo ennen päätöstä Suuri osa tuotannon työntekijöistä tekee niin erikoistunutta työtä, että monella on edessään uudelleenkoulutus. –Suoranaisesti samaa työtä ei tehdä missään Suomessa. Tietysti esimerkiksi varastotoiminnat ovat suurin piirtein samanlaisia joka puolella, Matilainen sanoo. Moni henkilöstöstä on etsinyt uusi työpaikkoja jo ennen tiistaista ilmoitusta irtisanomisista. Matilaisen mukaan yli kymmenen tuotannossa työskennellyttä on jo vaihtanut työpaikkaa. –Ihmisillä on hyvät edellytykset hakea töitä, kun heillä on pitkiä työuria. He tietävät, mitä vuorotyö ja tuotantotyö ovat. Työnantajat arvostavat sitä ainakin jonkin verran. Te-toimisto piti Myllypuron tehtaan työntekijöille heti tuoreeltaan keskiviikkona tilaisuuden, jossa irtisanottavat saivat tietoa käytännön asioista.