Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Harvinainen mopo varastettiin jämsäläisperheen autotallista keskellä kirkasta päivää – Löytyi maanantaina

Heikkilänkadulla asuvan jämsäläisperheen autotallista varastettiin lauantaina vuoden 1998 Honda Monkey -mopo. Perheenisä Juha Varila huomasi mopon hävinneen autotallista yhdeksän aikaan lauantai-iltana. –Epäilemme, että varkaus tapahtui päivällä. Mieheni ja lapset olivat lähes koko päivän kotona, ja autotalli on voinut olla silloin lukitsematta. Mopossa oli valitettavasti avain paikoillaan. Onhan se ihan uskomatonta, että joku on käynyt keskellä kirkasta päivää varastamassa mopon tallista, perheenäiti Sirkku Koski kertoo. Ei montaa samanlaista mopoa liikenteessä Perhe on saanut vihjeen, jonka mukaan mopo olisi nähty lauantaina kello 17 aikaan Pietilän katsastusaseman kohdalla menossa keskustaan päin. Kuskin ajo oli vinkin antajan mukaan haparoivaa, ja hänellä oli päässään musta kypärä. –Jämsässä ei ole montaa tällaista mopoa. Meillekin tämä on ollut museopeli ja harvinaisuus. Täydellä varmuudella mopo on ollut autotallissa tiistaina, kun mieheni laitteli siihen uusia osia ja kävi heittämässä pienen lenkin. Tämän vuosimallin kulkupeli on huomattavasti arvokkaampi kuin uudet vastaavat, Koski harmittelee. Mopo löytyi Perhe sai maanantaina tiedon poliisilta, että mopo on löytynyt. –Poliisi ilmoitti asiasta aamupäivällä ja ilmeisesti tekijä oli tunnustanut varastaneensa mopon. Emme ole vielä saaneet mopoa takaisin, eikä meillä ole tiedossa, onko se samassa kunnossa kuin ennen varkautta. Pääasia, että ajopeli kuitenkin löytyi, Koski kertoo. Päivitetty 18.6.2018 kello 11.53: Lisätty tieto, että mopo on löytynyt.