Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Nyt alkoi odotettu sade: maanantaina ei maa kastu kuin muutaman millin, tiistaina vettä sataa huomattavasti enemmän

Juhannusviikko alkoi vesisateessa. Sitä voisi pitää vähintäänkin surkuhupaisena, mutta tosiasiassa maa on huutanut ympäri Suomen janoaan jo viikkoja. Tampereella ensimmäiset pisarat putoilivat maahan noin kuuden aikaan maanantaiaamuna. Sadealue liikkuu Pirkanmaan yli jo aamun aikana. Aamupäivällä paistaa monin paikoin jo aurinko koko maakunnassa ja lämpötila nousee ylimmillään 22 asteen tuntumaan, Forecan päivystävä meteorologi Olga Kukkonen sanoo. –Maanantaina vettä voi kertyä pari millimetriä alueilla, joihin sade osuu, Kukkonen sanoo. Lue myös: Äärimmäinen kuivuus piinaa Pohjoismaita ja otimme selvää, mistä ilmiö johtuu – Säätyyppi voi ääritapauksissa jatkua jopa kuukausia Tiistaina tilanne on jo toinen. Tämän hetkisen ennusteen mukaan vettä saattaa kertyä jopa kymmenen millimetriä. Se on jo kunnolla kasteleva sade, Kukkonen sanoo. Sateiden odotetaan kestävän muutamia tunteja tiistaina. Lämpötila laskee sateiden alla noin 12–14 asteeseen ja tuuli voimistuu. Päivän ylin lämpötila ei tiistaina kipua kuin noin 15 asteeseen. Tampereella kunnon sateita on saatu viimeksi toukokuun alussa. Kyse on historiallisen pitkästä kuivasta ja lämpimästä jaksosta. Reaaliaikaisen sääennusteen löydät Aamulehden sivuilta täältä .