Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Alkoholilla on haittansa kuten sokerilla ja suolalla, mutta alkoholi on myös elintarvike kuten sokeri ja suola

Kun Pariisissa astuu korttelikauppaan, tarjolla on koko skaala alkoholia: viiniä, eri vahvuisia oluita ja väkeviä. Sama toistuu pienimmässäkin ruokaputiikissa. Silti kadulla kävellessä ei tule vastaan ainuttakaan humalaista. Epäilemättä Ranskassakin kuollaan viinan aiheuttamiin sairauksiin, mutta suhtautumisessa alkoholiin Ranskalla ja Suomella on olennainen ero. Suomessa alkoholi on myrkky, huumausaine, kansanterveydellinen ongelma, jonka hinta on pidettävä korkeana ja saatavuus vahvasti rajattuna. Siksi valtionyhtiö Alkolla on viinanmyynnin monopoli. Se paitsi myy ja edistää myyntiä, myös rajoittaa myyntiä, mikä on järjetön toimintaperiaate. Ranskassa alkoholi on elintarvike muiden joukossa. Sen aiheuttamiin terveyshaittoihin suhtaudutaan samaan tapaan kuin vaikkapa suolan, sokerin tai rasvan aiheuttamiin haittoihin. Siksi alkoholi on ruokakaupoissa myynnissä muiden elintarvikkeiden joukossa. Siksi sitä myydään myös viinikaupoissa. Niihin voi gourmeemman viinin perässä poiketa, kuten rasvaisten ja suolaisten juustojen erikoiskauppaankin. Suolan, sokerin, rasvan ja alkoholin käytön määrän tai käyttämättä jättämisen voi ranskalainen päättää itse, kun ruokakaupassa kassiaan täyttää ja kotona kokkaa. Miksi sama ei muka toimisi Suomessa? Toimiihan se. Monopoliyhtiö on jo sijoittanut viinamyymälänsä ruokakauppojen yhteyteen. Ruokakaupan ja alkoholikaupan välissä on useimmiten vain muodollinen yhteinen aulatila. Alko kertoo mielellään, minkä ruuan kanssa mikäkin viini sopii. Alkon myymäläjärjestys ostoskeskuksissa on kuitenkin samankaltainen valtiollinen häkkyrä kuin soteen keksitty maakuntamalli. Asiakkaan on vaikea vakuuttua sen tarpeellisuudesta. Kun sote saadaan maaliin, edessä on sosiaaliturvan uudistaminen. Viimeistään sen jälkeen pitäisi suomalainen alkoholinmyynti vapauttaa samanlaiseksi kuin suurimmassa osassa muita EU-maita. Alkoholin haittojen hoitoa ja alkoholivalistusta valtio voisi yhä rahoittaa alkoholiverotuloilla. Sen kerääminen ei olisi valtiolle sen suurempi vaiva alkoholin myynnin vapautuksen jälkeen kuin monopolissa. Alkoholin myynnin vapautus aiheuttaisi kulutuspiikin, mutta ei ole lainkaan kiveen kirjoitettu, että se pysyvästi lisäisi alkoholin kulutusta. Kun eduskunta kovan väännön jälkeen salli nostaa oluen maksimialkoholiprosenttia ruokakaupoissa 0,8 prosenttiyksiköllä, se ei nostanut kulutusta. Olutliiketoiminnan minimaalinen vapauttaminen kuitenkin lisäsi olutvalikoimia kaupoissa ja antoi asiakkaalle enemmän valinnanvaraa. Ilahduttavaa on ollut myös alkoholittomien olutlaatujen lisääntyminen hyllyillä. Jopa aiemmin halveksittu ykkösolut on tehnyt vahvan paluun valikoimiin. Alkoholista puhuttaessa puhutaan Suomessa aina humalasta. Humala on tylsä ja tympeä tila, joka vie toimintakyvyn ja josta tulee paha olo. Suomalaisten geenistö on niin suuri sekamelska, että minkään kansallisen perimän piikkiin humalahakuista juomista ei voi panna. Kyse lienee enemmän kielletyn hedelmän viehätyksen kulttuurista. Valtio saisi jo tunnustaa suomalaiset samanlaisiksi ihmisiksi kuin muut eurooppalaiset, myös alkoholipolitiikallaan.