Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Nyt kehitetään kivaa tekemistä lapsille sairaala-arjen keskelle – Lastenklinikan Tuki sai kahden vuoden rahoituksen ensimmäisenä Suomessa

Sanna Maja saa tarttua pesäpallomailaan pitkästä aikaa. Tällä kertaa työn puolesta. Maja on projektityöntekijä Veikkauksen rahoittamassa hankkeessa, jonka nimi on Kivaa tekemistä sairaala-arjen vastapainoksi. Tarkoitus on, että tätä kivaa olisi tarjolla lapsille sairaalan ulkopuolella. Tampereen Lastenklinikan Tuki ry sai hankkeeseen kahden vuoden rahoituksen Veikkaukselta. Verkostoja entuudestaan Sanna Maja oli aikaisemmin Tampereen Kaupunkilähetyksen Kimpassa-perhetoiminnassa. Se järjestää vauvaryhmiä, joten hänellä on verkostoja entuudestaan. Yksi tärkeä kontakti on lastentarhanopettaja Marja Rantanen , joka vastaa sairaalan leikkitoiminnasta ja ohjaa perheitä projektiin mukaan. Hanke on mukana Perheverkossa, joka kokoaa yhteen Tampereen kaikki perheiden parissa työskentelevät toimijat. Ahjolan kansalaisopiston kanssa järjestetään kädentaito- ja kuvaamataidepajaa sekä Suomen keppihevosharrastajat ry:n kanssa yhdessä keppiheppapaja. Tampere on saanut tämän projektin ensimmäisenä Suomessa. –Tällaista ei ole siis muualla aiemmin kokeiltu! Kivaa tekemistä sairaala-arjen vastapainoksi -projektissa ovat mukana aivan huippuyhteistyökumppanit: Ahjolan setlementti ry, MLL Tampereen osasto sekä Lasten ja Nuorten Sairaala Tampereella ry. Vapaa-ajalle tekemistä –Projektissa kehitetään pitkään tai toistuvasti Taysin lastenosastoilla olevien lasten, nuorten ja heidän perheidensä sekä vastasyntyneiden teho-osaston vauvojen vanhempien ja sisarusten vapaa-ajan toimintoja. Se on tarkoitettu lapsille ja perheille, joilla ei ole mahdollisuutta tai voimavaroja osallistua tavanomaiseen harrastustoimintaan. Yhteisenä nimittäjänä ei ole diagnoosi, vaan lapsen pitkä tai toistuva sairaalassaolo. Projektissa tarjotaan perheille matalan kynnyksen vapaa-ajan toimintaa helppojen kulkuyhteyksien päässä. Aluksi oli pesiskoulu Kaupissa yhteistyössä Manse PP:n kanssa. Sen vuoksi Sanna Majakin sai tarttua pesismailaan. Matalalla kynnyksellä Kesäkuussa on tulossa Ahjolan kanssa kädentaitopajan lisäksi perhejoogaa. Heinäkuussa yhteistyössä Sorin sirkuksen kanssa järjestetään sirkustyöpaja heidän tiloissaan. –Sairaalassa on paljon lapsia, joiden mahdollisuudet päästä liittymään harrastuksiin ovat hyvin rajoitetut sairauden, vamman tai jatkuvan tai usein toistuvan hoidon vuoksi. Hanke pyrkii tavoittamaan kaikki toiminnan tarpeessa olevat lapset, esimerkiksi suolistosairauksista kärsivät, syöpähoidoissa olevat sekä lasten- ja nuorten psykiatrian yksiköissä pitkään tai toistuvasti olevat potilaat. –Lapsen sairaalassaolo kuormittaa myös perhettä, jonka aloitekyky ja arjen hallinta kärsivät, kun joku perheenjäsenistä joutuu olemaan lapsen seurana sairaalassa. Projekti vastaa tähän tarpeeseen tarjoamalla matalan kynnyksen harrastustoimintaa ja mukavaa tekemistä helppojen yhteyksien päässä lastensairaalalta. Projekti tarjoaa lapsille mahdollisuuden osallistua mukavaan toimintaan sairaalan seinien ulkopuolella kunnon salliessa ja ilman huonoa fillistä, jos ei aina pääsekään, kun kaikki muutkaan eivät aina pääse. Kynnystä osallistumiseen ei ole, vaan mukaan pääsevät kaikki lapset, joilla on asiakkuussuhde Taysiin.