Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Maija-Liisa Ström, 82, lenkkeilee viikossa kilometrikaupalla – "Nuorempien odotukset meitä kohtaan ovat liian matalalla"

Laukonsillan alle on kerääntynyt värikkäisiin urheiluvaatteisiin pukeutunutta väkeä. Paikalla saapunut 82-vuotias Maija-Liisa Ström on yksi Parkrun-lenkkeilytapahtuman vakiosallistujista. –Meidän ikäpolvella on vielä sellainen ajatus, että eihän kahdeksankymppisen sovi enää mennä ja tehdä. Minulla sitä ajatusta ei ole, Maija-Liisa Ström sanoo. Ström on eläkeläinen ja Tampereen kaupungin ylläpitämän Parkrun-tapahtuman vanhin osanottaja. Tällä kertaa hän ei kuitenkaan tullut lenkille, vaan tapaamaan Tampereelle saapunutta Parkrunin perustajaa Paul Sinton-Hewittiä . –Tarkoituksenamme on auttaa ihmisiä, jotka eivät ole valmiiksi hyvässä kunnossa tai terveitä tai rikkaita. Täällä käy nopeita juoksijoita, mutta tässä hienoa on se, että myös 82-vuotiaat isoäidit ovat tervetulleita, Sinton-Hewitt kertoo. Hitaus ei haittaa Viiden kilometrin kierrokseen kuluu Strömiltä tunnin verran, ja nuoremmat kirittävät helposti hänen ohitseen. Hitaus ei häntä kuitenkaan haittaa. –Yksi tänne tullut ryhmä sanoi, että he uskalsivat osallistua, koska näkivät netistä, että ihmiset juoksevat täällä huonojakin aikoja. Strömin mukaan Parkrunin yhteisöllisyys vetää hänet lenkille viikko toisensa jälkeen. Kun moni ystävä on ehtinyt sairastua tai kuollakin, seura voi toisinaan olla vähissä. Toisaalta Strömin mukaan terveetkin vanhukset jäävät turhan helposti neljän seinän sisään. –Meidän sukupolvemme kunto on parempi kuin äideillämme tai isoäideillämme. Teidän nuorempien odotukset meitä kohtaan ovat liian matalalla. Kyllä me pysymme samoina, vaikka kuori muuttuu ja iho rypistyy. Aivoinfarktista selvinneen Strömin mielestä harrastuksia kannattaa hankkia ajoissa, ennen kuin ikä ehtii tuoda sairauksia mukanaan. –Siten tulee luontevasti harjoiteltua eikä tee vain mitä fysioterapeutti neuvoo. Kahvia kierroksen jälkeen Parkrunin perustaja Paul Sinton-Hewitt kertoo, että hän sai idean tapahtumaan ollessaan lievästi masentunut. –Ajattelin, että paras keino muuttaa tilannetta on nähdä ystäviäni säännöllisesti. Sinton-Hewitt sopi ystäviensä kanssa järjestävänsä juoksureitit, jos he tulevat hänen kanssaan kahville jälkikäteen. Kun ystävien perheet ja tutut alkoivat liittyä seuraan, tapaamisista alkoi muodostua tapahtuma. Parkruniin kuuluu edelleen olennaisena osana lenkin jälkeinen kahvittelu Laukontorilla. Muita hitaammin kävelevä Ström pääsee aina viimeistään kahvilla juttelemaan muiden osallistujien kanssa. –Se on aina kiva päätös tälle. Järjestetään joka viikko lauantaisin. Lähtö Laukonsillan alta Ratinanniemestä kello 9.30. Lenkin pituus on 5 kilometriä. Reitti kulkee Pyhäjärven rantaa pitkin Arboretumiin ja takaisin. Tapahtuma toimii täysin vapaaehtoisvoimin. Tampereella Parkrunilla on viikottain noin 50-100 osallistujaa. Tapahtumaa järjestetään 20 eri maassa. Osallistuminen on ilmaista, mutta muista ilmoittautua netissä ennen ensimmäistä kertaasi.