Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Tamperelainen Sukkamestarit pääsi yrityssaneeraukseen – Kotimainen sukka ei pysty kilpailemaan tuontisukan kanssa

Taloudellisissa vaikeuksiin vajonnut tamperelainen Sukkamestarit yritetään saada jalkeille yrityssaneerauksen avulla. Sukkamestarit ja sen emoyhtiö Master Holding oy hyväksyttiin yrityssaneerausmenettelyyn Pirkanmaan käräjäoikeuden päätöksellä 6. kesäkuuta. Molempia yhtiöitä uhkasi maksukyvyttömyys. Yhtiöitä koskevat saneerausohjelmat on jätettävä Pirkanmaan käräjäoikeudelle viimeistään 8. lokakuuta mennessä. Toimitusjohtaja Jussi Koskisen mukaan talousongelmien taustalla on kotimaisten sukkien kysynnän heikentyminen. –Asiakaskuntamme koostuu pääosin päivittäistavarakaupan ketjuista, joiden valikoimissa iso osa on nykyään edullisempaa tuontisukkaa. Asiakkaistamme on myös hävinnyt kokonaan muun muassa Anttila ja Suomen Lähikauppa, Koskinen sanoo. Kotimainen sukka ei Koskisen mukaan pysty kilpailemaan hinnassa halpatuonnin kanssa. "Suomen markkina on liian pieni" Viime vuonna Sukkamestarit valmisti vajaa kaksi miljoonaa paria sukkia. Kapasiteettia on noin neljään miljoonaan sukkapariin. Työntekijöitä yrityksessä on noin 35. Sukkamestarit uskoo, että liiketoimintamahdollisuudet paranevat viennin avulla. Töitä viennin eteen on tehty kahden vuoden ajan. –Suomen markkina on liian pieni. Tuntuu, että suomalaista tuotetta arvostetaan enemmän maailmalla kuin kotimaassa. Euroopassa ei mennä niin hinta edellä kuin Suomen markkinoilla, Koskinen sanoo. Asiakkuudet on jo solmittu Englannissa, Saksassa, Hollannissa ja Italiassa, ja ensimmäiset toimitukset ovat alkaneet. Sukkamestarit on yksi kolmesta suomalaisesta suuresta sukkienvalmistajasta. Kaksi muuta ovat tamperelainen Sidoste ja nurmeslainen Tesema. Kukaan velkojista ei vastustanut Saneerausmenettelyhakemuksen mukaan Master Holdingilla oli viime vuoden lopussa varoja noin 3,2 miljoonaa euroa ja velkaluettelon mukaisia velkoja noin 1,3 miljoonaa euroa. Nordealla ja Finnveralla on saatavia yhteensä noin 720 000 euroa. Kukaan velkojista ei vastustanut saneerausmenettelyn alkamista. Sukkamestareiden varat olivat viime vuoden lopussa noin 4,5 miljoonaa euroa ja velat noin 3,7 miljoonaa euroa. Nordealla ja tilitoimisto MJ Sahlstedilla on saatavia yhteensä noin 1,3 miljoonaa euroa ja Tampereen Seudun Osuuspankilla noin 610 000 euroa. Kukaan velkojista ei vastustanut saneerausmenettelyn alkamista. Saneeraushakemukseen liittyvässä tervehdyttämissuunnitelmassa mainitaan yhtenä selvitettävänä asiana konsernirakenteen selkeyttäminen fuusion avulla. Viime vuonna Sukkamestareiden liikevaihto oli noin 4,95 miljoonaa euroa. Nettotulos oli 49 000 euroa miinuksella. Käyttökatetta kertyi 176 000 euroa, vähennystä yli 60 prosenttia edellisestä vuodesta. Vielä vuonna 2012 yhtiön liikevaihto oli noin 8,2 miljoonaa euroa ja nettotulos oli 256 000 euroa. Sukkamestarit aloitti toimintansa vuonna 1996. Tehdas sijaitsee Teivon yrityspuistossa Ylöjärvellä. Työntekijöitä on noin 35. Liikevaihto viime vuonna noin 4,95 miljoonaa euroa ja liiketulos 125 000 euroa. Nettotulos painui 49 000 euroa tappiolliseksi.