Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Varkaita liikkeellä Valkeakoskella: Huoltoliikkeen kassasta vietiin nelinumeroinen summa rahaa, kerrostalotyömaalta varastettiin suuri määrä työkaluja

Valkeakosken poliisi kaipaa vihjeitä kahdesta loppuviikolla tapahtuneesta ryöstöstä. Torstain ja perjantain välisenä yönä Valkeakosken Sammonkadulla sijaitsevaan huoltoliikkeeseen murtauduttiin. Poliisin mukaan varas oli vääntänyt liikkeen nosto-oven auki ja tunkeutunut sitä kautta sisään. Varas vei mukanaan liikkeen pohjakassan, jossa oli rahaa tuhannen euron arvosta. Poliisi tutkii tapausta varkautena. Varkaus on tehty kello 23 ja kello 7 välisenä aikana. Tekijä ei toistaiseksi ole poliisin tiedossa. Kerrostalotyömaalta vietiin työkaluja Torstai-iltana Valkeakosken Valtakadulla sijaitsevalta rakennustyömaalta varastettiin suuri määrä työkaluja kello 21 ja 21.30 välisenä aikana. Varastetun tavaran joukossa oli muun muassa käsisirkkeleitä, viivalaser ja akkulatureita. Rakennustyömaa sijaitsee Valkeakosken keskustassa osoitteessa Valtakatu 10. Poliisin mukaan tapahtumapaikalla ei ole murtojälkiä, joten työkalut on viety alueelta, johon on päässyt tunkeutumaan jälkiä jättämättä. Työmaa-alue on aidattu. Paikalle hälytettiin vartija noin kello 21 aikaan. Vartijan ehtiessä paikalle varas oli jo ehtinyt paeta paikalta. Tekijä ei toistaiseksi ole poliisin tiedossa. Poliisi tutkii tapausta varkautena. Vihjeitä tapauksista voi ilmoittaa Valkeakosken poliisille numeroon 025 445 877.