Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

15-vuotias sytytti suklaakääreen, palo tuhosi Annalan koulun piharakennuksen Tampereella – oikeus hylkäsi syytteen, asianajaja: "Kaikki hölmöt teot eivät ole rikoksia"

Pirkanmaan käräjäoikeus hylkäsi maanantaina 15-vuotiasta nuorta vastaan nostetut syytteet Annalan koulun alueella viime syyskuussa syttyneestä tulipalosta. Syytteen hylkäämisen vuoksi myös Tampereen kaupungin rikokseen perustuva vahingonkorvausvaatimus hylättiin. Viime syyskuussa tapahtuneessa palossa tuhoutui täysin Annalan koulun pihapiirissä sijaitseva vanha vahtimestarin asunto, joka oli viimeisimpänä ollut koulun käytössä iltapäiväkerhotilana. Tuhoutunut rakennus oli noin kymmenen metrin päässä Annalan koulun päärakennuksesta, jossa sijaitsevassa nuorisotilassa oli tapahtumahetkellä noin 20 ihmistä. Tuli ei kuitenkaan päässyt leviämään koulurakennukseen. Katso videolta, miltä palopaikalla näytti ja miten Annalan koulun rehtori kommentoi paloa syyskuussa: Palosta aiheutui Tampereen kaupungille noin 17 000 euron taloudellinen vahinko. Piharakennuksen lisäksi palossa tuhoutui Tampereen Icehearts Oy:n omistamaa irtaimistoa noin 1120 euron arvosta. Syyttäjä vaati tekohetkellä 15-vuotiaalle nuorelle rangaistusta nuorena tehdystä tuhotyöstä sekä vaihtoehtoisina syytekohtina nuorena henkilönä tehdyistä yleisvaaran tuottamuksesta sekä törkeästä vahingonteosta. Lue lisää: Annalan koulun vieressä olleet iltapäiväkerhon tilat tuhoutuivat pahoin tulipalossa – "Palo vaikuttaa lähteneen ulkoa" Kiisti tahallisuuden, myönsi teon Tapahtumat saivat alkunsa, kun tekohetkellä 15-vuotias nuori oli sytyttänyt tulitikulla suklaalevyn muovikääreen palamaan ja asettanut sen puurakenteisen oven alla olleeseen rakoon. Nuori kertoi havainneensa palavan liekin noin kymmenen minuutin ajan, minkä jälkeen hän on sammuttanut liekin vedellä ja kokeillut kepillä palopaikkaa. Sammutustoimista huolimatta liekit levisivät piharakennuksen seinä- ja kattorakenteisiin, mikä johti koko rakennuksen tuhoutumiseen. Oikeuden päätöksessä kuvaillaan kirjallisena todisteena esitettyä valvontakameratallennetta, josta ilmenee, että liekki on palanut oven alla nuoren istuessa sen lähellä. Kun paikalle saapuu muita nuoria, hän jättää liekin hetkeksi tarkkailematta. Havahduttuaan liekkeihin nuoret alkavat sammuttaa paloa, ja teosta syytteeseen asetettu nuori kaataa liekkeihin useamman kerran vettä. Valvontakameranauhalla näkyy, kuinka näkyvät liekit sammuvat kokonaan ja nuoret poistuvat paikalta. Vastaaja on kertonut, ettei oven takaa kuulunut mitään sellaista ääntä, joka olisi antanut olettaa liekkien jo levinneen rakennuksen sisätiloihin. Muutaman minuutin kuluttua oven alta alkaa tulla savua ja pian koko piharakennus on liekeissä. Vastaaja on kertonut, että piharakennuksen syttyminen tuli hänelle yllätyksenä ja shokkina, koska hän katsoi tehneensä riittävät sammutustoimet. Palon havaittuaan hän oli heti kertonut siitä koulurakennuksessa sijaitsevassa nuorisotilassa ja soittanut paikalle äitinsä. Vastaaja kiisti oikeudessa kaikki syytteet ja tahallisen tuhotyön, mutta myönsi, että piharakennuksen syttyminen on johtunut hänen toiminnastaan. Lue lisää: Annalan rajusta tulipalosta tehty rikosilmoitus – Epäiltynä 15-vuotias nuori Lue lisää: Annalan koulun rehtori: Tuhoisan tulipalon syttymissyy on ehkä selvinnyt Käräjäoikeus: Rikoksen tunnusmerkit eivät täyttyneet Käräjäoikeus hylkäsi syytteet perusteettomina. Asiassa todistajana kuullun pelastusviranomaisen mukaan ei ollut todennäköistä, että palo olisi levinnyt piharakennuksesta koulurakennukseen. Myöskään savukaasujen pääsy koulurakennuksen sisätiloihin ei ollut todennäköistä, koska palo oli pääosin ulkotilassa. Rikoslain mukaan tuhotyön tunnusmerkkien täyttyminen edellyttää, että teko on omiaan aiheuttamaan yleistä hengen tai terveyden vaaraa tai huomattavaa taloudellista vahinkoa. Yleisvaaran tuottamuksen tunnusmerkit edellyttävät, että vaara on aiheutunut tekijän huolimattomuudesta ja että se on omiaan aiheuttamaan yleistä hengen, terveyden tai huomattavan taloudellisen vahingon vaaraa. Törkeästä vahingonteosta voidaan tuomita, jos vahingonteolla on aiheutettu erittäin suurta taloudellista vahinkoa. Oikeus katsoi, että teosta syytetty nuori ei ollut syyllistynyt tahalliseen tuhotyöhön tai vahingontekoon, sillä hänen sammutustoimensa ja reagointinsa tilanteessa osoittavat, ettei teko ole ollut tarkoituksellinen. Oikeuden mukaan myöskään yleistä hengen tai terveyden vaaraa ei ole aiheutunut, sillä näytön perusteella palo ei ollut vaarassa levitä piharakennuksesta koulurakennukseen. Käräjäoikeuden mukaan tuhotyön ja yleisvaaran tuottamuksen tunnusmerkit eivät täyty, koska tapauksesta ei aiheutunut rikoslain edellyttämiä huomattavia taloudellisia vahinkoja. Vastaajan asianajaja Jyri Kilpi kommentoi olevansa tyytyväinen tuomioon ja sen perusteluihin. –Huomioiden päämieheni ikäisekseen erittäin huolelliset sammutus- ja jälkitoimet, tulipalon syttyminen on ollut hänelle yllätys. Suklaakääreen sytyttäminen ja piharakennuksen oven alle asettaminen ovat olleet kiistatta tekoina hölmöjä. Kaikki hölmöt teot eivät kuitenkaan ole lain mukaan rikoksia. Tuomio ei ole lainvoimainen.