Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Syyttäjän mukaan miehen käytös ennusti perhesurmaa miltei vuoden ajan – Syytetty uhkasi perhettään lukuisia kertoja

Syyttäjä vaatii Porvoossa asuneelle ranskalaismiehelle elinkautista vankeusrangaistusta murhasta. Syyttäjän mukaan mies tappoi raa’asti 3-vuotiaan tyttärensä marraskuussa 2017 leikkipuistossa Porvoossa. Itä-Uudenmaan käräjäoikeus aloitti tapauksen käsittelyn maanantaina Porvoon käräjätalolla. Puolustus myöntää tapon mutta kiistää murhan. Puolustuksen mukaan mies ei suunnitellut lapsensa tappamista vaan veitsi oli jäänyt muuton takia vahingossa laukkuun. Puolustuksen mukaan miehellä oli ollut paniikkikohtauksia eron ja huoltajuuskiistan takia. –Hän poti viranomais- ja poliisipelkoa. Tästä syystä hän meni paniikkiin sinä aamuna, puolustusasianajaja Matti Kauppi selitti miehen tekoa. –Hän oli menettänyt paljon: perheensä, asuntonsa ja työpaikkansa. Surmatun lapsen äidin asianajan Markku Fredmanin mukaan miehen ongelma oli, ettei hän kestänyt sitä, että kukaan muu saisi päättää lapsen tai hänen elämästään. Nainen pakeni turvakotiin useita kertoja Järkyttävä tapahtumaketju sai alkunsa, kun kymmenen vuotta ranskalaismiehen kanssa seurustellut nainen halusi erota. Mies ei eroa tahtonut ja pani kaikin tavoin vastaan. Asunto oli naisen, mutta mies ei suostunut muuttamaan sieltä pois. Nainen sai miehen lähtemään vasta, kun oikeus antoi miehelle vasta häätömääräyksen. Eron jälkeen mies kohdisti naiseen ja tyttäreensä useita uhkauksia. Hän pahoinpiteli naista, tunkeutui tämän kotiin luvatta ja kaappasi lapsen puoleksitoista kuukaudeksi ulkomaille. Mies uhkasi ja vihjaili useaan kertaan lapsen, tämän äidin ja itsensä tappamisella. Nainen pakeni useita kertoja turvakotiin. Hän sarjoitti uudelleen tai vaihdatti lukot peräti kolme kertaa tammikuisen eronsa ja tyttären murhapäivän välillä. Nainen haki myös lähestymiskieltoa. Mikään ei auttanut. Järkyttävä vaino päättyi siihen, että mies iski kolme kertaa suurikokoisen keittiöveitsen 3-vuotiaan tyttärensä päähän lapsen äidin todistaessa tapahtumaa. –Huomion arvoista on, että mies lopetti puukotuksen vasta, kun poliisi kaatoi hänet, totesi naisen asianajaja Markku Fredman oikeudessa. –Me emme tiedä, mitä olisi tapahtunut, jos poliisi ei olisi keskeyttänyt tekoa niin nopeasti. Olisiko vastaaja kohdistanut tekonsa myös päämieheeni (naiseen). Mies kaappasi lapsen ulkomaille Syyttäjän mukaan mies saattoi hautoa perhesurmaa jo eron aikaan tammikuussa 2017. Oikeuden häätöpäätöksen jälkeen mies pahoinpiteli naisen, joka pakeni tämän jälkeen turvakotiin. Seuraavana aamuna mies lähetti naiselle viestin, jossa ilmoitti tahtovansa jutella tyttärensä kanssa. Viestiin mies liitti kuvan, jossa osoitti itseään rintakehään isolla veitsellä. –Mieleen tulee, että miettikö tai suunnitteliko hän perhesurmaa jo tässä vaiheessa, jos muut eivät toimi niin kuin hän haluaa, totesi syyttäjä Jukka Haavisto oikeudenkäynnissä. Syyttäjä muistuttaa, että mies sai tammikuussa 2017 tuomion alle 15-vuotiaan tyttärensä pahoinpitelyistä. –Oman lapsen aiemmat pahoinpitelyt osoittavat, miten syytetyllä on tapana toimia, jos hänen tahtoaan ei noudateta, Haavisto sanoi. Äiti oli yhteydessä lastensuojeluun lukuisia kertoja. Isän ja lapsen tapaamiset onnistuivat harvoin miehen haluttomuudesta johtuen. Huhtikuussa käräjäoikeus teki väliaikaisen ratkaisun, jossa tyttö määrättiin äidilleen. Tästä huolimatta mies haki lapselleen tämän äidin tietämättä passin Ranskan suurlähetystöstä. Kesäkuun alussa mies kaappasi lapsen ulkomaille. Naisen asianajajan Markku Fredmanin mukaan naiselta kesti viikkoja selvittää lapsen olinpaikka. Lapsikaappaus ehti kestää puolitoista kuukautta, ennen kuin naisen onnistui matkustaa Karibialle ja tuoda lapsi takaisin kotiin. Mies ilmoitti surma-aikeistaan netissä Elokuussa päivää ennen huoltajuusoikeudenkäyntiä mies pelasi konsolipeliä netin välityksellä Ranskassa asuvan ystävänsä kanssa. Pelatessaan hän ilmoitti ystävälleen, että tappaisi ex-puolisonsa, tyttärensä ja itsensä, jos ei saisi huoltajuutta. Ystävä kertoi asiasta heti miehen veljelle, joka varoitti naista. Miehen veli kehotti naista lähtemään turvaan tyttärensä kanssa ja vaihdattamaan asuntonsa lukot. Nainen noudatti ohjeita. Seuraavana päivänä huoltajuusoikeudenkäynnin tauolla mies toisti uhkauksensa naiselle. Oikeus määräsi lapsen äidilleen syyskuun alussa. Lukkojen vaihtamisesta huolimatta miehen onnistui tunkeutua naisen ja tämän tyttären kotiin. Mies poistui vasta, kun poliisi vei hänet pois. Nainen vaihtoi lukot jälleen, haki lähestymiskieltoa ja sai sen. Teko tehtiin täydessä ymmärryksessä Marraskuisena aamuna 2017 mies asettui vaanimaan naisen kotitalon ulkopuolelle. Pieneen olkalaukkuunsa hän oli pakannut niin suuren veitsen, että se hädin tuskin mahtui laukkuun. Kun nainen tuli ulos talosta ja ryhtyi pakkaamaan lasta autoonsa, mies nappasi lapsen häneltä. Mies uhkasi naista väkivallalla, jos nainen soittaisi poliisille. Sattumoisin pihalle osui myös kaksi naisen naapuria. Mies lähti kuljettamaan lasta läheisen leikkipuiston suuntaan, puistoon oli matkaa 250 metriä. Nainen seurasi miestä naapuriensa kanssa, linjat hätäkeskukseen olivat jo auki. Mies kuitenkin puukotti pientä tytärtään kolme kertaa päähän lapsen äidin ja naapurien silmien edessä. Poliisi keskeytti teon kaatamalla miehen maahan. Mielentilatutkimuksen mukaan mies teki tekonsa täydessä ymmärryksessä. Päihdetutkimusten mukaan häneltä ei löytynyt tekohetkellä verestä alkoholia tai huumaavia aineita. Mies on ollut vangittuna tapahtumapäivästä lähtien. Oikeus käsittelee juttua maanantaina, keskiviikkona ja torstaina. Tuomion antamisen päivämäärän oikeus kertoo myöhemmin.