Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Jääkiekko on hieno laji, mitalin saavat kaikki varamiehet, huoltajat ja valmentajatkin

Aktiivimallissa ihmetyttää mitenkä pitkään työttömänä ollutta ei voida työllistää vaikka kaupungin toimesta. Kukaan yksityinen työnantaja ei työllistä pitkäaikaistyötöntä. Aktiivisuusmalli toimii vasta kun osoitetaan työpaikka kaikille niille, jotka eivät hakemallakaan työllisty. Tämä malli vie itsetunnon ja kaventaa ennestäänkin pientä toimeentuloa. Vasta työstä kieltäytymisen pitäisi johtaa sanktioon. keppi porkkanaksi Kyllä , lappupaikkoja myös Kissanmaalle, Uuteenkylään ja Takahuhtiin. Jääkiekko-otteluiden aikaan ei pihastansa pääse pois. hävyttömät kuskit Mainostamistahan tämäkin, että sanotaan tavaran nimi ja hinta ääneen, mutta ei pakkauksen painoa. Sipi Kyllä oli ihailtavaa katsella taloyhtiönne hyvää yhteishenkeä Etelä-Hervannassa pihatalkoissa. Taloyhtiönne piha sai aivan uuden ilmeen ja kukkaset antavat iloa myös meille ohikulkeville. Tosi hienoa. itsekin talkoita tehnyt Eikö piha-alueiden kunnossapitäjät tajua, että heidän tekemisiään ja eritoten tekemättä jättämisiään piha-alueilla tarkkailee ikkunoista lukuisat silmäparit. Jotkut löytävät elämäänsä sisältöä muiden tarkkailusta, jotkut taas elävät syödäkseen, jotkut taas sekä että. Naurussa pitelemistä En ole lähes 50 vuotta kestäneen elämäni aikana ostanut yhtäkään muovipussia. Ilmaisia mainosmuovikasseja olen saanut, ja teipannut niitä vaurion sattuessa. Täytyy sanoa, että sivistys tulee Ruotsista, kuten hyvä jääkiekkokin, siellä muovikasseja kierrätetään, ja niillä on pantti. Meillä on kaikki paikat täynnä kerran käytettyjä hylättyjä ehjiä kasseja. Jo kauan on tiedetty muovin ympäristöhaitat ja mikromuovikulkeutuma. Näin on Luulisi terveydenhuollon ihmisten tietävän, miten huonokuuloisille puhutaan, nyt naputtelevat koneella selkä asiakkaaseen päin ja jupisevat hiljaa itsekseen. Eikö voi puhua katse suunnattuna ihmiseen? Tuskastunut huonokuuloinen "Jääkiekko on hieno laji,…mitalin saavat kaikki…varamiehet, huoltajat ja…valmentajatkin, toisin…kuin yksilölajeissa." koska mitalit myös selostajille