Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Pihlajalinna veti valituksensa markkinaoikeudesta — aikoo keskittyä toimintansa laajentamiseen

Terveyspalveluja tuottava Pihlajalinna on vetänyt pois markkinaoikeuteen jättämänsä valituksen. Asiasta kertoi ensin Yle. Pihlajalinnan toimitusjohtaja Joni Aaltonen toteaa Ylen haastattelussa, että yhtiö veti valituksen pois viime vuoden uudelleenorganisoinnin vuoksi. Aaltosen mukaan valitusprosessi olisi vienyt liikaa aikaa ja energiaa. –Olemme puntaroineet tilannetta ja tehneet Pihlajalinnassa uudelleenorganisoitumista. Tulevaisuudessa haluamme keskittyä oman liiketoiminnan tekemiseen ja kasvattamiseen. Kyse on myös resurssien tehokkaasta käyttämisestä, Aaltonen sanoo. Pihlajalinna valitti Meri-Lapin sote-ulkoistuksesta markkinaoikeuteen tämän vuoden alussa. Valituksessa vedottiin muun muassa siihen, ettei kilpailutusta tehty koko EU:n alueella. Lännen Median haastattelussa viime helmikuussa kauppaoikeuden yliopistolehtori Kirsi-Maria Halonen piti kilpailutukseen liittyvää virhettä vakavana, joka olisi voinut johtaa koko hankintapäätöksen kumoamiseen. Meri-Lapin sote-kilpailutuksen voitti terveyspalveluyhtiö Mehiläinen, jonka kanssa alueen kunnat solmivat yhteensä viidentoista vuoden mittaisen sopimuksen. Sopimuksen myötä Mehiläinen saa hoidettavakseen valtaosan Länsi-Pohjan keskussairaalan toiminnasta sekä alueen perusterveydenhuollon. Sopimuksen arvo on yhteensä yhden miljardin euron verran. Länsi-Pohjan ja Mehiläisen yhteisyrityksen toiminta alkanee 1. kesäkuuta 2018. Asiaan liittyviä valituksia on vielä hallinto-oikeuden käsittelyssä.