Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Pörssiyhtiö Etteplan tavoittelee kasvua esineiden internetistä, siihen yksi ratkaisu on ohjelmistoyhtiön osto Tampereelta

Tamperelainen ohjelmistoyhtiö Eatech siirtyy pörssiyhtiö Etteplanin omistukseen. Toimitusjohtaja Juha Näkki toteaa, että tamperelaisyrityksen osto vahvistaa Etteplanin uskottavuutta ohjelmistokehittäjänä. Etteplan tuottaa teknisiä suunnittelupalveluita ja dokumentoinnin ratkaisuja valmistavan teollisuuden yrityksille. –Osaamisemme laajenee erityisesti ohjelmisto- ja pilviratkaisuissa sekä sovelluskehityksessä. Pystymme jatkossa haastamaan entistä vahvemmin markkinoiden muita toimijoita ja tarjoamaan esineiden internetin (IoT)ratkaisuja teollisille asiakkaille, Näkki sanoo. Näkin mukaan aloite yrityskaupasta tuli Etteplanilta. Eatechin myivät Esa Mäkelä , Toni Kokkonen , Antti Kopponen ja Markku Valkealahti . Myyjät jatkavat Eatechin palveluksessa. Etteplan maksaa ostoksensa suunnatulla osakeannilla ja käteisellä. Myyjät ovat merkinneet Eatechin osakkeilla 191 816 Etteplanin uutta osaketta 7,82 euron osakekohtaiseen hintaan. Osakkeisiin liittyy kolmen vuoden myyntirajoitus. Eatechin toimitusjohtaja Esa Mäkelä perustelee myyntiä asiakaskunnan laajenemisella ja henkilöstön osaamisen kehittämisellä. Teollisuus takamatkalla –Esineiden internetin käyttö ja sovellukset yleistyvät. Siihen liittyvä markkina kasvaa merkittävästi lähivuosina. Itse asiassa teollisuus on jäljessä esimerkiksi kauppaa, pankkeja ja vakuutusalaa. Näemme IoT:ssä valtavat mahdollisuudet ja haluamme olla siinä mukana, Näkki sanoo. Eatech on perustettu vuonna 2006. Viime vuonna sen liikevaihto oli 7,6 miljoonaa euroa ja liikevoitto 1,3 miljoonaa euroa. Yhtiön korolliset velat olivat 14 000 euroa. Eatech palkkasi viime vuonna 24 uutta työntekijää. Tilikauden aikana yhtiö työllisti 91 henkilöä. Tiistain yrityskauppatiedotteen mukaan yhtiössä työskentelee nyt yli sata ihmistä. Yhtiöllä on Tampereella toimistot Hervannassa ja Tulli Business Parkissa sekä Helsingin Vallilassa. Tamperelaisyhtiön asiakkaina ovat olleet muun muassa Pemamek, Santander, Secto Automotive, Huurre, Etera, Gasum ja Tampereen kaupunki. Kuluttajille suunnattuja tuotteita ovat olleet muun muassa Neste-äppi ja Santander All in One -sovellus. TampereGO-alusta taas tuo yhteen kaupungin, Ratinan alueen tapahtumakävijät, palvelutarjoajat ja tapahtumajärjestäjät. Viime syksynä Eatech uudisti Postin pakettiautomaatit ja ohjelmistot koko Suomessa. Yrityskaupan jälkeen Etteplan työllistää yli 3 000 ihmistä, joista noin 2 000 Suomessa. Eatechin ja Etteplanin aiemmin ostaman Soikea Solutionsin työntekijät muodostavat yhteensä noin 200 ihmisen ohjelmistotalon, joka myy ohjelmistopohjaisia digitalisaatioratkaisuja. Eatechin oston jälkeen Etteplanilla on viisi toimistoa ja yli 400 työntekijää Tampereella. Se on enemmän kuin missään muualla. Perustettu: 2006 Toimiala: Ohjelmistokehitys Liikevaihto: 7,6 Me Liikevoitto: 1,3 Me Tilikauden voitto: 1,1 Me Korolliset velat: 14 400 e Henkilöstö: 91 Osinko: 177 000 euroa. Toimipisteet: Hermia ja Tulli Business Park Tampereella sekä Vallila Helsingissä. Etteplan oyj Pörssiyhtiö, jonka liikevaihto viime vuonna oli noin 215 miljoonaa euroa. Yhtiö toimii Suomessa, Ruotsissa, Alankomaissa, Saksassa, Puolassa ja Kiinassa. Työllistää nyt yli 3 000 ihmistä. Toimialat: Teollisuuden laite- ja laitossuunnittelu, sulautettujen järjestelmien ja esineiden internetin sekä teknisen dokumentoinnin ratkaisut.