Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

HIFK:n sentteri kolmen vuoden pestillä Tapparaan – myös nuori lupaus WHL:stä siirtyy Tampereelle

Tappara vahvistaa rivejään kahdella uudella hyökkääjällä. HIFK:ssa päättyneellä kaudella pelannut keskushyökkääjä Jarkko Malinen siirtyy Tapparaan kolmen vuoden sopimuksella. Malinen, 30, on Tapparalle tuttu mies. Hän pelasi tamperelaisjoukkueessa kaudet 2012–2015 ennen kuin siirtyi KooKoohon ja sieltä edelleen HIFK:n riveihin. Päättyneellä liigakaudella Malinen teki HIFK:ssa tehot 12+20=32 runkosarjassa ja pudotuspeleissä 13 kamppailussa 3+7=10. Pohjois-Amerikan WHL-juniorisarjan Seattle Thunderbirdsin riveissä pelannut hyökkääjä Sami Moilanen siirtyy myös Tapparan riveihin. Moilanen, 19, on alunperin Jokerien kasvatti. Hän takoi Thunderbirdsille 50 ottelussa 45 tehopinnaa – 22 maalia ja 23 syöttöä. Moilanen on 175-senttinen ja 82-kilionen sähäkkä "patukka". Hän pelasi tällä kaudella kuusi kamppailua myös 20-vuotiaiden maajoukkueessa.