Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Ilveksessä viime syksynä kypärätempun laukonut hyökkääjä vaihtaa maisemaa – uusi seura löytyy yllättävästä suunnasta

Ilveksen kasvatti Mikael Kuronen siirtyy ensi kaudeksi tshekkiläisen HC Vsetinin riveihin. Laitahyökkääjän tontilla viihtyvä Kuronen, 26, on tehnyt tshekkiseuran kanssa vuoden mittaisen sopimuksen. Kuronen pelasi kaudet 2014–2017 SaiPassa, mutta palasi Tampereelle ja Ilvekseen viime kesänä. Kuronen oli ajoittain mainiossa vireessä ja laukoi muun muassa kypärätempun, kolme maalia, KooKoon verkkoon lokakuussa Kouvolassa Ilveksen 7–6-voittoon päättyneessä kamppailussa. Kuronen ei kuitenkaan löytänyt paikkaansa Karri Kiven valmennuskuvioissa ja siirtyi alkuvuodesta Ruotsin Allsvenskanin Oskarshamnin riveihin. Ilveksessä Kuronen pelasi 30 ottelua tehoin 5+5=10. Oskarshamnissa hän teki viisi (2+3) tehopistettä 19 ottelussa. Vsetin pelaa Tshekin kakkosliigassa. Aiemmin tänä keväänä joukkueen riveihin siirtyi suomalaispuolustaja William Mäkinen .