Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Sarjasurmaaja hekumoi somessa häiriintyneillä teoillaan ja vapautuu aina uudelleen vankilasta – lakiin tarvitaan oikea elinkautinen

Suomi on maa, jossa sarjamurhaajallekin annetaan uusi mahdollisuus – aina uudelleen ja uudelleen. Vapauduttuaan hän voi sosiaalisessa mediassa hekumoida häiriintyneillä surmateoillaan. Tällainen tapaus on Michael Penttilä . Aiemmin hän on käyttänyt myös nimiä Michael Maria Pentholm ja Jukka Torsten Lindholm . Penttilä kuristi vuonna 1985 Oulussa äitinsä kuoliaaksi. Surma oli vielä selvittämättä, kun Penttilä houkutteli kaksi 12-vuotiasta tyttöä asuntoonsa. Hän kuristi toisen kuoliaaksi ja teki toiselle seksuaalista väkivaltaa. Hän vapautui näistä teoista saamastaan rangaistuksesta vuonna 1992. Vuonna 1993 hän kuristi kuoliaaksi aikuisen naisen. Tästä teosta saamansa rangaistuksen jälkeen hän on syyllistynyt kolmeen kuristamistapaukseen, jotka sisältävät hyvin häiritseviä piirteitä, mutta joiden uhreina olleet naiset eivät ole kuolleet. Tämän jälkeen hänet on tuomittu myös muun muassa törkeästä raiskauksesta ja vapaudenriistosta. Kerran hän on ehtinyt karata avovankilastakin. Karkaaminen tarkoitti sitä, että hän jäi palaamatta vankilaan vartioimattomalta kauppamatkaltaan. Suomessa sarjamurhaajakin vapautuu Suomessa tappaja voi syyllistyä syyntakeisena kerta toisensa jälkeen tappoon eikä koskaan murhaan. Tällaista rikollista ei edes teoriassa voi pitää telkien takana ikuisesti, vaikka hän periaatteessa täyttäisi jopa sarjamurhaajan määritelmän. Michael Penttilä on tällainen tapaus. Nyt häntä syytetään törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta. Häntä uhkaa enimmillään neljän vuoden vankeus, mikäli hänet katsotaan syylliseksi tekoon. Mahdollisen rangaistuksen jälkeen hän on jälleen vapaa hekumoimaan "tavaramerkillään" eli naisten kuristamisella nahkahansikkailla verhotuilla käsillä. Penttilän asenteesta tekoihinsa kertoo hätkähdyttävällä tavalla hänen sosiaalisen median profiilinsa, joissa hän esiintyy nimimerkillä "Nahkahansikkaat". Kuvana profiileissa on tiukkaan nahkahansikkaaseen työnnetty käsi pitelemässä savuketta. Suomessa tämä on mahdollista ja täysin laillista. Useita henkirikoksia tehnyt sarjasurmaaja saa kaikin mokomin hekumoida teoillaan ja kulkea vapaana, kun hän on suorittanut rangaistuksensa. Seuraavan henkirikoksen tehdessään hän on todennäköisesti jälleen rikoslain määritelmän mukaan "ensikertalainen", sillä sellainen on Suomen laki. Edes rikoksentekijän toteaminen erittäin vaaralliseksi toisen hengelle, terveydelle tai vapaudelle ei auta pitkälle. Määrämittaisista rangaistuksista vapautuu aina, vaikka joutuisikin istumaan rangaistuksensa päivästä päivään. Lakia tulisi muuttaa poikkeustapausten takia Ainoa mahdollisuus saada Penttilä lopullisesti pois kaduilta olisi se, että jossakin mahdollisesti tulevassa mielentilatutkimuksessa hänestä löytyisi jokin syyntakeettomuuteen ja pakkohoitoon johtava psyykkinen sairaus. Silloin hänet voitaisiin pitää pakkohoidossa määrittelemättömän ajan. Toistaiseksi Suomen oikeusjärjestelmä on ollut avuton Penttilää vastaan, sillä ilmeisestä häiriintyneisyydestään huolimatta hän on lain mukaan syyntakeinen. Hän siis ymmärtää sen, että hänen tekonsa ovat väärin. Lakia olisikin syytä muuttaa siten, että tiettyjen tarkkaan harkittujen kriteerien perusteella toistuvasti vakavimpiin väkivaltarikoksiin syyllistyvät rikoksentekijät voitaisiin määrätä vankilaan huomattavan pitkäksi ajaksi – ellei peräti lopuksi elämäänsä. Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran 28.6.2017.