Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Uutta tietoa Lempäälän takaa-ajosta ja ampumisesta: Yksi mies otettiin kiinni Tampereella ja toinen Lempäälässä, kuljettaja ampui omatekoisella putkihaulikolla

Lempäälässä lauantaina tapahtuneen takaa-ajon ja ampumavälikohtauksen selvittely jatkuu. Poliisi otti lauantai-illan ja sunnuntain vastaisen yön aikana kiinni kaksi miestä. Toinen kiinniotoista tehtiin Lempäälässä ja toinen Tampereella. Vuonna 1998 syntynyt mies otettiin kiinni yksityisasunnosta Lempäälässä lauantai-iltana kello 22.30 aikaan ja vuonna 1994 syntynyt mies Tampereella Kalevassa Rieväkadun liikekeskuksen pihasta kello 1.30 aikaan sunnuntaina. Kiinniotoissa oli mukana Sisä-Suomen poliisilaitoksen lisäksi Helsingin poliisilaitos. Kiinniottotilanteet sujuivat rauhallisesti. Miehet olivat matkustajina autossa, jonka kuljettaja ampui myöhemmin takaa-ajon päätteeksi kohti poliiseja. Vuonna 1992 syntynyt suomalais-englantilainen mies kuoli tilanteessa kahden poliisimiehen vastattua tuleen. Molemmat kiinniotetut ovat suomalaisia. He poistuivat autosta ennen kuin auton kuljettaja lähti poliisia pakoon. Kiinniotettuja miehiä epäillään törkeästä ampuma-aserikoksesta. Autosta, jossa miehet olivat matkustajina ennen takaa-ajoa, oli useita aseita. Tamperelaisnainen kuvasi videon takaa-ajosta Iltalehden haastattelema tamperelaisnainen oli ystävättärensä kanssa edellä ajavassa autossa. Hän kuvasi autosta takaa-ajotilanteen videolle. Kuljettaja ampui omavalmisteisella putkihaulikolla Poliiseja kohti Lempäälässä Turuntien varrella ampuneen miehen käyttämä ase oli omavalmisteinen putkihaulikko. Myös muut autossa olleet aseet olivat omatekoisia. Poliisi on ollut yhteydessä kuolleen miehen omaisiin. Ampumavälikohtauksessa haavoittunut poliisi on edelleen sairaalahoidossa. Hän sai osuman ylävartaloon. Hänellä ei ole hengenvaaraa ja hänen kerrotaan voivan olosuhteisiin nähden hyvin. Tutkitaan murhan yrityksenä ja törkeänä ampuma-aserikoksena Keskusrikospoliisi tutkii poliisimiestä kohti ampumista murhan yrityksenä ja törkeänä ampuma-aserikoksena. Esitutkintaa jatketaan muun muassa pakkokeinolain mukaisilla etsinnöillä ja kiinniotettujen kuulusteluilla. Heitä on toistaiseksi puhutettu lyhyesti. Poliisin aseenkäytön osalta asian selvittäminen on jatkunut Valtakunnansyyttäjänvirastossa. Esitutkintaa ei ole aloitettu. Tilanne sai alkunsa, kun poliisi pysäytti lauantaina kello 14.42 henkilöauton Lempäälässä Moision alueella. Autossa oli kolme henkilöä. Kuljettaja lähti pakenemaan tilanteesta ja poliisi lähti takaa-ajoon. Autossa matkustajana olleet kaksi nuorta miestä jäivät autosta pysäytyspaikalle ja kuljettaja pakeni yksin. Takaa-ajo suuntautui kolmostietä pohjoiseen. Sääksjärven kohdalla takaa-ajettava kääntyi Sääksjärven kohdalla takaisin Helsinkiä kohti. Auton kuljettaja ajoi huomattavaa ylinopeutta ja ohitteli holtittomasti muita autoja moottoritiellä. Usean kilometrin takaa-ajon jälkeen poliisi pysäytti pakenevan auton kiilaamalla. Tapahtumapaikka sijaitsi valtatie kolmelta Lempäälään menevän rampin numero 35 jälkeen Turuntiellä. Pysäytyksen jälkeen auton kuljettaja ampui kohti poliiseja. Yksi poliisi sai osuman ylävartaloon. Kaksi poliisia ampui kohti ampujaa, joka menehtyi. Kiinniottotilanteessa oli neljä poliisipartiota.