Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Juoksulegenda Juha Väätäisen suoraviivainen ilmoitus tuotti tulosta – 60 vuoden ikäero ei haittaa yhteistyötä nuoren lupauksen kanssa

Mikä parivaljakko. Isoisäksikin mies on vähän yli-ikäinen, mutta hän puhuu ja elehtii kuin innostunut parikymppinen start up -yrittäjä. Kumppani, kolme kertaa, ei, yli neljä kertaa nuorempi, puhuu, harkitsee ja puntaroi väliin asioita kuin puolen vuosisadan kokemuksella. Valmentaja ja juoksija, Juha Väätäinen , kesällä 77, ja Julius Mäkinen , kesällä 17, löysivät toisensa viime syksynä. Väätäinen katseli sairasvuoteella, puolitoista kuukautta pahan suojatieonnettomuuden jälkeen kesän juoksukisoja ja tuli pahalle päälle. Vanha intohimo herätti vielä kerran vanhan palvelijansa. Facebookiin ilmestyi kutsu: ”Haluatko Euroopan mestariksi? Jos olet kiinnostunut, ota yhteyttä. Juha Väätäinen”. Nokialla Mäkisen perhe innostui, kun äiti Mia (o.s. Jalkanen) äkkäsi ilmoituksen. –Hetkeäkään ei mietitty, että Juhalla olisi jotakin puutteita. Ei ainakaan ikä. Hän on 20–30 vuotta ikäistään nuorempi. Luottamus hänen osaamiseensa on suuri, Julius Mäkinen perustelee. Ainoa keskustelu käytiin siitä, että äiti, entinen SM-hiihtäjä, näki Juliuksessa latujen sprinttitähden, isä Santtu (5 000 metriä 13.36) ratahirmun. Julius tykkäsi juosta, Väätäinen näki pojassa oman 1960-luvun innostuksensa. Häntä ei haitannut, että Juliuksella oli rasite, siitepölyallergia. Tähän mennessä se on pysäyttänyt kymmenien juoksijalupausten kehityksen. Väätäinen luottaa, että allergikkokin voi nousta huipulle. Hänellä on kokemusta muun muassa Jari Matinlaurin (3 000 metriä 7.50 vuonna 2003) kanssa. Silloin oli vaikeuksia, mutta lääkitys on 2000-luvun alusta parantunut. –Vaikka takapakkeja ja vaikeuksia voi tulla, allergia on otettava haasteena muiden joukossa. Se on voitettava ongelma, Väätäinen vakuuttaa. –Päädyimme kolmivuotiseen siedätyshoitoon, joka tosin olisi pitänyt aloittaa jo kolme vuotta sitten. Sen jälkeen pitäisi olla edessä kahdeksan vuoden oireeton aika. Alku oli hankala. –Kun sain pistoksen viikon välein, henki oli lenkeillä loppua. Mutta piikki kahdeksan viikon välein ei ole aiheuttanut ongelmia. Alkuun pitää vain huilata ja valita sopivia harjoituksia, Julius selvittää. Helppo uskoa: hän on juuri palannut 15 kilometrin lenkiltä ja sanoo, että näin kevyeltä ei ole koskaan tuntunut. Askel on kevyt, höyhenenkevyt. Juoksijan askel, vaikka takana on vasta ensimmäinen juoksutalvi. Ensin koeaika Ilman ehtoa ei yhteistyö käynnistynyt. Väätäinen katsoi, että olisi molempien etu, jos Mäkinen harjoittelisi ensin hänen ohjelmansa mukaan kolme kuukautta. Nähtäisiin, kannattaako jatkaa. Mäkinen juoksi syyskuussa 3 000 metriä 9.11, joulukuun testissä 8.47. Onko harjoitus purrut edelleen, sen kertoo leposyke. Se on laskenut kymmenellä 35–38:aan. –Eniten minut vakuutti juniorin asenne. Hän tietää jopa urheilusta, hallitsee numerot. Hän tykkää juosta ja nauttii harjoittelusta. Hänellä on myös muita mielenkiinnon kohteita. Urheilija ei saa olla liian kapea-alainen. Tärkeintä on, että perhe on takana. Minä olen vain palvelija. Mutta miten käy jatkon, kun uhkaamassa on taas valmentajan kansanedustajaehdokkuus? –Kyllä minä Juliuksesta huolen pidän. Valmentajan tehtävänä on sitä paitsi opettaa valmennettavansa toimimaan ja tekemään päätöksiä itsenäisesti. Jos sattuisin vaikka keikahtamaan, ei Juliuksella ole hätää. Ohjelmat ja tavoitteet riittävät vuoteen 2028. Väätäinen ottaa ruoholla 10 metrin spurtin. Lennokkaasti menee. Hän on saanut luvan aloittaa juoksuharjoittelun 1. toukokuuta. Ilmeestä näkee, että valmentajan mieli palaa syyskuussa Malagassa pidettäviin veteraanien MM-kisoihin. Kaksinkertaisen Euroopan mestarin olisi hienoa päättää uransa kaksinkertaisena maailmanmestarina. Mäkinen aloittaa heinäkuussa Unkarissa 17-vuotiaiden EM-kisoissa pitkän kapuamisen esikuviensa jalanjäljille. 1 500 vai 3 000 metriä? –Julius päättää, Väätäinen sanoo. Hän muistuttaa oppi-isäänsä Paavo Meskusta . Sinipunainen mies Niin, tuosta Benalmadenan auton töytäisystä. Kun tytär näki isästään otetut valokuvat, hän sammalsi kyynel silmänurkassa: –Kissalla on yhdeksän henkeä. Montako sinulla on? –Olin sinipunainen koko mies, ruhjeilla selkää ja pakaroita myöten. Polvikierukat hajalla, toinen korva repsotti melkein irti. Olkapää roikkui. Väätäinen ei hymyile muistoilleen. Puolitoista kuukautta sängyssä, sitten ensimmäisen kerran kuntopyörän satulaan kahdeksi minuutiksi. –Sattui se.