Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

"Työtön" nosti kymmeniä tuhansia yhteiskunnan tukia, vaikka nettikauppa kukoisti – "Ei tullut mieleenkään ilmoittaa Kelalle"

Porilainen mies huijasi vuosien ajan yhteiskunnalta kymmeniä tuhansia euroja työmarkkina- ja asumistukia vakuuttamalla olevansa työtön työnhakija. Todellisuudessa hän harjoitti samaan aikaan netissä laajaa bisnestä, josta hän sai verottajan mukaan tuloa noin 80 000 euroa. Satakunnan käräjäoikeus tuomitsi miehen (s. 1975) törkeästä petoksesta 8 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Hän joutuu myös maksamaan takaisin Kelan hänelle myöntämiä tukia yhteensä noin 44 000 euroa. Tuomittu kuittasi vuosina 2009–2013 työmarkkinatukea noin 34 000 euroa ja vuosina 2009–2011 asumistukea noin 9 700 euroa. Samaan aikaan hän harjoitti netissä tavarakauppaa, jota itse luonnehti lähinnä harrastusluonteiseksi, mutta joka verottajan tarkastuksessa osoittautui puhtaaksi liike- ja elinkeinotoiminnaksi. Epäilty itse kertoi käräjäsalissa, ettei hänelle tullut mieleenkään ilmoittaa nettikaupasta saamiaan tuloja Kelalle. Sama mies tuomittiin syksyllä 2016 törkeästä veropetoksesta ja törkeästä kirjanpitorikoksesta vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Näiden rikosten tekoaika osuu ajallisesti suurimmaksi osaksi päällekkäin nyt uuden tuomion tuoneiden tukihuijausten kanssa. Aiemmassa oikeudenkäynnissä esitetyn verotarkastuskertomuksen mukaan miehen harjoittama sekalaisten tavaroiden kauppa netin sähköisellä kauppapaikalla oli kaikkea muuta kuin pienimuotoista harrastustoimintaa. Verottajan selvityksen mukaan esimerkiksi pelkästään yhtenä päivänä miehellä oli huuto.net -sivustolla yli 4 000 avointa myyntikohdetta. Tavaroiden kirjo oli verottajan mukaan laaja, ja suurin osa myytävistä tavaroista oli ilmoituksen mukaan uusia tai käyttämättömiä. Lisäksi myynnissä oli useita kappaleita samaa tuotetta. Tavaroiden hankintakanavia ei verotarkastuksessa pystytty selvittämään.