Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Uusi palvelu Jämsässä: Ruokala hakee ikäihmiset autolla syömään

Jämsänkoskella Myllymäen teollisuusalueella ThyssenKruppin tiloissa toimiva ruokala OhranHyvä on aloittelemassa uutta ikäihmisille suunnattua palvelua. Yrittäjä Varpu Ohralahti on miehensä kanssa ideoinut tavan, jolla ikäihmiset pääsevät helposti ruokalaan syömään perinteistä kotiruokaa. –Vaikka naapurukset tai ystävykset voivat keskenään sopia, että haluaisivat lähteä syömään. Soitto riittää, ja me haemme 3-4 hengen porukat tänne ruokailemaan. Lopuksi viemme tietenkin asiakkaat takaisin kotiin. Ohralahti kuitenkin korostaa, ettei autollista voi kerätä ympäri Jämsää, vaan mieluiten kaikki asiakkaat otetaan kyytiin yhdestä paikasta tai ainakin matkan varrelta. Kyytipalvelu toimii noin 15 kilometrin säteellä ruokalasta. Palvelu on käytettävissä tiistaisin ja torstaisin. Ruokailun lisäksi mukaan voi halutessaan ostaa edullisen keittolounaan seuraavalle päivälle. –Ajattelin, että tiistaina käydessä voi ostaa mukaan ruuan keskiviikolle ja torstain käynnillä voi napata sopan mukaan perjantaille. Näin kotiruokaa saa mahdollisimman monena päivänä. Lisäksi etukäteen tilatessa mukaan voi ostaa myös itse tehtyjä sämpylöitä tai vaikkapa pullia. Uuden palvelun tavoitteena on luonnollisesti lisätä ruokalan asiakasmääriä, mutta samalla Ohralahti haluaa tehdä lämminhenkisen eleen ikäihmisille, joille liikkuminen on hankalaa. –Minusta on mukava ajatus, että esimerkiksi vanhat ystävykset pääsevät rauhassa yhdessä syömään ja jutustelemaan.