Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Huumeiden käyttö on yhä pahempi ongelma Tampereen seudulla – Kiinnijäämisriski on nyt korkea

Sekä mietojen että vahvojen huumeiden käyttö on lisääntynyt Tampereen seudulla. Näin arvioi Sisä-Suomen poliisipäällikkö Timo Vuola. Vuola perustelee arviotaan poliisin ja yleisön havainnoilla sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tiedoilla jätevesien huumausainepitoisuuksista. Vuola arvioi, että ongelma koskee koko maata. Huumeongelma näkyy esimerkiksi Tampereen keskustassa levottomuutena, häiriökäyttäytymisenä sekä avoimena pillerikauppana. Nämä heikentävät ihmisten turvallisuudentunnetta. –Poliisi on tehostanut keskustojen partiointia ja huumekatuvalvontaa. Tuloksiakin on näkyvissä, Vuola sanoi Sisä-Suomen poliisin mediatapaamisessa Tampereen pääpoliisiasemalla. Vuolan mukaan poliisi on nyt satsannut huumeongelman selättämiseen selvästi aiempaa enemmän. Esimerkiksi Tampereella huumausainerikoksissa oli merkittävää kasvua alkuvuonna edellisvuoteen verrattuna. Lisäksi takavarikoitujen huumeiden määrä on kasvanut huomattavasti. Sisä-Suomen poliisin alueella eli Pirkanmaalla ja Keski-Suomessa oli viime vuonna 119 törkeää huumausainerikosta. Alkuvuoden lukemien perusteella tehty ennuste kertoo, että tänä vuonna niitä voi olla yli 200. Kun poliisi on satsannut huumevalvontaan, kiinnijäämisriski on kasvanut ja rikoksia on selvitetty aiempaa enemmän. Apulaispoliisipäällikkö Osmo Ovaska kertoo, että kun selvitettyjen huumausainerikosten määrä on noussut, omaisuusrikokset ovat vastaavasti vähentyneet. On mahdollista, että omaisuusrikokset ovat vähentyneet, kun niihin usein syyllistyviä on saatu kiinni huumausainerikoksista. Rattijuopoista jopa 30–40 prosenttia huumepäissään Huumeongelma näkyy myös tien päällä. Osmo Ovaska arvioi, että jopa 30–40 prosenttia kiinni jäävistä rattijuopoista on huumepäissään. Tällaiset henkilöt ovat poliisin mukaan arvaamattomia ja saattavat tehdä vastarintaa. Rikosylikomisario Ilkka Laasanen arvioi, että mitä vetovoimaisempi ja isompi kaupunki on kyseessä, sitä pahemmin huumebisnes rehottaa. Tämä näkyy Tampereella, joka on yksi voimakkaimmin kasvavista kaupungeista Suomessa.