Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Mökkikauppa oli viime kesänä hiljaista, ja nyt patoutuneen kysynnän odotetaan purkautuvan – Kesämökeissä on nyt kahdenlaisia trendikohteita

Tulevan kesän mökkikaupasta odotetaan vilkasta. Viime kesänä kauppa kävi hiljaisesti, koska sateinen sää piti ostajien mökkihaaveet aisoissa. Nyt patoutuneen kysynnän purkautumisesta on jo nähty merkkejä, vaikka loma-asuntojen sesonki on vasta tulossa. –Viime kesän sateisuus vaikutti erittäin paljon. Kentältä on nyt kuulunut, että tänä talvena kysynnän nousu alkoi aikaisemmin kuin ennen, ja mökkejä on menty katsomaan lumisinakin. Näkemyksemme on, että mökkien kysyntä tulee olemaan korkeaa, kertoo Suomen kiinteistönvälittäjät ry:n toimitusjohtaja Jussi Mannerberg . Lisävirtaa ennakoidaan tulevan positiivisista talousuutisista. Vapaa-aikaan uskalletaan taas sijoittaa rahaa. –Kun ihmiset ovat varovaisia, se näkyy ensimmäisenä juuri tällaisissa asioissa kuin mökkikaupoissa. Niitä siirretään, sanoo Remax Center Tampereen yrittäjä Juha Tupala . Mökkimarkkinoilla kysynnän kasvu ei kuitenkaan merkitse sitä, että kaikki menee kaupaksi. Ostajien vaatimustaso on korkea, ja kiinteistönvälittäjien tuntuman mukaan nousee edelleen. Sähkötön mökki ulkohuussilla ja kantovedellä ei ole monenkaan ostajan unelmakohde. –1970-luvun lautamökit eivät mitenkään kiljuen mene kaupaksi. Uusi sukupolvi haluaa, että mökissä on kaikki herkut, sinne on korkeintaan tunnin matka, on hyvät tiet, ja ranta avautuu tiettyyn suuntaan, kuvailee kiinteistönvälittäjä ja osakas Jaana Sippola Huom!-kiinteistönvälityksestä. Pirkanmaalla halutuimmat paikat sijaitsevat yleensä isojen järvien rannoilla. Varsinkin Näsijärvi, Pyhäjärvi ja Längelmävesi ovat mökkikansan suosiossa. Halvat mummonmökitkin kiinnostavat Mannerbergin mukaan kaikilla herkuilla olevien kohteiden lisäksi mökkimarkkinoilla näkyy toinenkin trendi. Se on perinteinen mummonmökki, joka ei välttämättä sijaitse rannassa. Näissä kohteissa ratkaisevaa on hinta. –Niin edulliset mummonmökit, että sellaisen hankkiminen on monelle mahdollista, ovat toinen trendikohde. Puhutaan hintaluokasta, joka voi olla alle 50 000 euroa, ja silti saadaan ihan asuttava lomapaikka, jossa voi olla ehkä jotain mukavuuksiakin ja kaunis pihapiiri, Mannerberg kuvailee. Se seikka, että huippukohteesta voidaan maksaa helposti 200 000–300 000 euroa ja pienestä mummonmökistä alle 50 000 euroa, tekee eri alueiden ja vuosien mökkikaupan hintavertailusta vaikeaa. Mannerbergin mukaan tämä ilmiö voi selittää esimerkiksi sen, että jonkin alueen mökkien keskihinnat näyttävät laskevan tai nousevan. –Mökkien osalta on hyvin vaikea puhua sellaisesta, että hinnat nousisivat tai laskisivat. On kysymys siitä, millaisia mökkejä minäkin vuonna myydään. Esimerkiksi nyt on paljon myynnissä vähän vanhempia, perinteisiä mökkejä. Sukumökit tulivat markkinoille Se, että tällaisten mökkien tarjonta on lisääntynyt, liittyy loma-asuntokaupan suureen muutokseen. Mannerberg kertoo, että vielä 20 vuotta sitten mökkejä ei juuri myyty julkisesti, vaan ne kulkivat perheissä ja suvuissa. –Nykyään on niin, että ne menevät myyntiin, koska monet jälkipolvet eivät halua niitä. Ne ovat väärässä paikassa, niissä ei ole mukavuuksia, ne eivät vastaa nykyajan vaatimuksia. Se on isoin piirre mökkikaupassa nyt. Muutoksen taustalla voi olla esimerkiksi se, että elämä on muuttunut hektisemmäksi. Viiden tunnin mökkimatka ei houkuttele, ja saman ajan kuin mökille ajamiseen voi käyttää vaikkapa lentämiseen Etelä-Eurooppaan. Lisäksi jos on jo valmiiksi omakotitalo pihoineen hoidettavana, ei mökin ylläpitoon ehkä ole enää aikaa eikä halua. Rakkaiden suvun kesäpaikkojen myyminen on kuitenkin johtanut siihen, etteivät myyjän ja ostajan ajatukset hinnasta ole välttämättä lähellä toisiaan. –Sukumökkien hinnat painuvat aika rajustikin siihen nähden, mitä niistä odotetaan saatavan, tai sitten niitä ei saada myytyä. Ei ostaja halua maksaa siitä tunteesta, joka myyjällä on paikkaan, Mannerberg sanoo.