Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Henkilöstönvuokrausfirmalta kupattiin yli 350 000 euroa rahaa ja koko liiketoiminta – vastuuhenkilöt pitkiin liiketoimintakieltoihin

Satakunnan käräjäoikeus on tuominnut Porissa henkilöstönvuokrausta harjoittaneen yhtiön kaksi vastuuhenkilöä törkeistä talousrikoksista 2 vuoden ehdollisiin vankeusrangaistuksiin ja määrännyt heidät viideksi vuodeksi liiketoimintakieltoon. Ehdollinen vankeusrangaistus voi pisimmillään olla juuri 2 vuotta. Myös tuomittu liiketoimintakielto on keskimääräistä pitempi, pisimmillään se voi olla 7 vuotta. Päätöksen mukaan HR Kumppanit Oy:n hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja (s. 1970) Pomarkusta ja yhtiön hallituksen varsinainen jäsen (s. 1972) Espoosta syyllistyivät törkeään velallisen epärehellisyyteen ja törkeään kirjanpitorikokseen. Molemmat epäilyt tunnustivat teot. Henkilöstönvuokrausyhtiö toimi Porissa vuosina 2009–2013. Rikokset ajoittuvat yhtiön kahteen viimeiseen vuoteen. HR Kumppanit Oy asetettiin konkurssiin syksyllä 2013. Käräjäoikeuden tuomion mukaan vastuuhenkilöt lahjoittivat tai muuten luovuttivat yhtiön omaisuutta 362 000 euroa. Yhtiöllä oli vastuuhenkilöiltä 212 000 euron saatavat, minkä lisäksi nämä luovuttivat yhtiön liiketoimintakokonaisuuden, arvoltaan 150 000 euroa, vastikkeetta hallituksen jäsenen omistamalle toiminimelle. Liiketapahtumien vieminen kirjanpitoon oli olennaisilta osiltaan laiminlyöty. Kirjanpidossa oli lisäksi suuri määrä vääriä ja harhaanjohtavia tietoja, jotka koskivat suuria summia. Käräjäoikeus määräsi tuomitut yhteisvastuullisesti korvamaan konkurssipesälle aiheuttamansa vahingon. Käräjäoikeus vahvisti jo vuonna 2015 saatavia koskevan sovintoratkaisun.