Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Tampere kunnostaa puhki ruostuneen 118-vuotiaan höyryveturin – "Toivon mukaan kaupunkilaiset suhtautuvat myönteisesti kulttuuritekoon, johon uppoaa paljon rahaa"

Höyryveturi Pikku-Rusko on nyt varikolla, sillä sitä kunnostetaan. Töissä ollaan jo voiton puolella, sillä isoimmat metallityöt on tehty. Tampella 315 -veturi sai siipeensä sisällissodassa 1918. Nämä jäljet luonnollisesti jätetään korjaamatta, sillä ne kuuluvat oleellisesti sen historiaan. 26.3.1918 valkoiset olivat etenemässä kohti keskustaa. Paikallisen punaisen hallinnon tietämättä kaupungista yritti poistua sata venäläistä ja kolmesataa turkulaista, jotka eivät tienneet, että valkoiset ovat edenneet radanvartta Hatanpäälle saakka ja katkaisseet Viinikan rautatiesillan. Pelkillä paperimassapaaleilla suojattu ja heikosti aseistettu juna joutui valkoisten joukkojen maalitauluksi. Juna juuttui paikalleen jarrujen lukkiuduttua. Veturinkuljettaja sai jälkiosan vaunuista liikkeelle ja junan turvaan asemalle. Tapahtumien kulusta vuonna 1918 on eriäviä näkemyksiä. "Toivottavasti arvostetaan tekoa" Kävimme tapaamassa Pikku-Ruskoa sen nykyisessä olinpaikassa, joka on kaupungin omistama verstas. Puhki ruostuneen veturin kunnostus etenee pienin askelin, sillä rahaa on kunakin vuonna sen verran kuin Tampereen kaupungilla on tarkoitukseen antaa. Veturin kunnostushanke on vain yksi osa Tampereen museoiden monimuotoisesta kokoelmatyöstä. –Toivon mukaan kaupunkilaiset suhtautuvat myönteisesti tähän kulttuuritekoon, johon uppoaa paljon rahaa, sanoo konservaattori Anne Makkonen , joka valvoo ja dokumentoi kunnostustöitä museon osalta. Tampella 315 ajettiin ensimmäisenä Tampereella valmistuneena veturina ulos kokoonpanohallista 25.7.1900 eli se on nyt 118-vuotias. Sitä voidaan pitää ensimmäisenä Tampellan veturina, vaikka sen valmistenumero on kaksi. Veturi on siis merkittävä osa tamperelaista teollisuushistoriaa. Se on myös Suomen veturiteollisuuden alku, sillä Tampella 315 oli ensimmäinen täysin Suomessa valmistettu veturi. –Tämä on meille kaikille sellainen kerran elämässä projekti, sanovat Anne Makkonen ja korjaamomestari Reima Pullinen , joka vastaa metalliverstaan työstä. Pelkkä siirto maksoi paljon Pikku-Rusko on yleisnimi tälle veturityypille. Nyt kunnostettava kaunotar on juuri se, joka oli museokeskus Vapriikin pääsisäänkäyntiä vastapäätä. Samaan paikkaan se palaa, mutta silloin eletään ensi vuotta tai sitä seuraavaa. –Pelkästään siirto maksoi useita tuhansia. Jotta veturi saatiin nosturilla lavetille, tarvittiin kahta paikallista kuljetusfirmaa. Meitä palvelivat Kuljetusliike Matti Janhunen Oy ja Lamminsivu Oy. Sitten pitää saada vielä aikanaan tehdä sama operaatio toisin päin, toteaa Anne Makkonen. Tampereen kaupunki omistaa veturin, mutta sen kotipesä on As Oy Tampereen Koskilehmuksen pihamaa. Taloyhtiölle veturin sijoituspaikka on niin sanottu rasite. Maapohjatöitä on jo tehty, mutta oikeanlaiset kiskot ovat etsinnässä. Sellainen muutos tapahtuu, että Pikku-Rusko on toisin päin ja keula katselee tulevaisuudessa Kelloportille päin. Jotta rahallisestikin arvokas kunnostustyö ei mene hukkaan, pitää veturille suunnitella fiksu katos. Tällainen on esimerkiksi Mustanlahden satamassa Kuru-laivan höyrykoneella. Sama porukka on kunnostanut Kurun höyrykoneen ja kunnostaa nyt Pikku-Ruskoa. Tällä tavoin veronmaksajien rahat jäävät omaan kaupunkiin. Paluu 1960-luvun asuun Kunnostaminen on ollut hidasta ja kallista, koska se on täysin käsityötä. Ensimmäisenä vuonna rahat rohmusivat asbestinpurku ja hiekkapuhallus. Näihin töihin piti palkata ammattilaiset. Nyt veturissa kiiltelee siellä täällä uusia osia. Suurin osa metallitöistä on tehty. Pohjamaalaus on valmis, ja seuraavaksi pellit lähtevät maalattavaksi, kun vuotuiset määrärahat antavat myöten. –Asbesti oli palanut pelteihin kiinni niin jymähtäen, että ne olisi pitänyt puhaltaa. Se oli ihan toivoton urakka, pellit olivatkin sitten ongelmajätettä, kertoo kunnostustyötä pääasiassa tekevä Jari "Jaska" Ruohola . Jari Ruohola on päätekijä kunnostuksen käytännön töissä. Hän on hyvin kiinnostunut historiallisten metalliesineiden parissa työskentelystä. Metallitöissä Jari Ruohola on korkean tason ammattilainen, jonka käsiin on voinut museoesineen turvallisesti jättää. –Vaihtoehtojen pohtimisen jälkeen teimme sellaisen ratkaisun, että palautamme veturin 1960-luvun kuosiin eli siihen asuun, jossa se oli Serlachiuksen tehtaiden käytössä. Hienointa olisi tietysti ollut saada se valmistumisvuoden kuntoon, mutta sitten olisi puhuttu ihan huikeista rahasummista, sanoo Anne Makkonen. Väri on todennäköisesti jotain linjalla ruskea, musta tai vihreä. Yksi nimikyltti joudutaan valamaan uudestaan. Hytistä puuttuu monta nippeliä, vipstaakia ja laitetta. Kunnostustöihin on saatu paljon apua Suomen Rautatiemuseolta, VR:ltä, veturiharrastajilta ja Haapamäen veturipuistolta. Näiltä asiantuntijatahoilta on saatu sekä tietoa että malleja varaosien tekoa varten. – Juhani Valannon tietämys on ollut suureksi avuksi. Hän on tehnyt kirjankin Pikku-Ruskoista, mainitsee Anne Makkonen. Pikku-Ruskon siirto Vapriikin piha-alueelta verstaalle oli pieni kansanjuhla. Ehkä saadaan aikaiseksi suurempi kansanjuhla, kun se palaa takaisin "kotiin". Moro lupaa pitää kaupunkilaiset ajan tasalla, sitten kun se on ajankohtaista.