Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Vaalikone Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Sedu Koskinen avaa Tampereelle "rakkauden tavaratalon" – Naima-baari avautuu entisen Hämeensillan tiloihin

Tampere saa uuden yökerhon huhtikuun lopussa, kun ravintoloitsija Sedu Koskisen luotsaama yökerho Naima avaa ovensa entisen ravintola Hämeensillan, nykyisen Nightclub Tähden tiloissa Hämeenkadulla. Naima-konsepti on tuttu Turusta, missä avattiin ensimmäinen Naima-ravintola helmikuussa. –Kyseessä on sellainen aikuisten rakkauden tavaratalo. Naima-nimestä saa väännettyä monenlaista huumoria. Sehän on se perusvietti, miksi ravintoloihin mennään, Koskinen naurahtaa. Koskinen kertoo, että Naimassa yhdistyvät tanssiklubi, bilekaraoke, pubipuoli ja live-osasto. Pääasiallisena kohderyhmänä ovat noin 24–40 vuotiaat aikuiset. –Live-puolelle kehitellään cover-bändejä ja DJ:itä. Jos sopivia nimiä sattuu kohdalle, tulee huippuesiintyjiäkin olemaan silloin tällöin, Koskinen sanoo. Naima on avoinna ensin viikonloppuisin ja myöhemmin toukokuussa keskiviikkona, perjantaina ja lauantaina. Naiman myötä Sedu Koskinen palaa Tampereen ravintolakentälle. Viimeisin Koskisen ravintola Tampereella oli vuonna 2011 suljettu Onnela.