Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

MTV:n kanavapäällikkö Lauri Ogawa myöntää kuvanneensa seksikumppaneitaan salaa – kaksi naista teki rikosilmoituksen

MTV:llä kanavapäällikkönä työskentelevä Lauri Ogawa myöntää kuvanneensa salaa seksikumppaneitaan. Ogawa kertoi MTV:n mukaan asiasta tänään aamupäivällä työyhteisölleen. MTV kertoi Itä-Uudenmaan poliisin löytäneen Ogawan hallusta videot neljästä naisesta, joiden kanssa hän on harrastanut seksiä. –Halusin kertoa omalle työyhteisölle kasvotusten avoimesti tilanteesta ja taustoista, vaikka se ei helppoa olekaan, Ogawa kertoi MTV:llä. –Ennen kaikkea mielen päällä ovat tietysti asianomaiset, joilta haluan pyytää sydämestäni anteeksi. Olen tuottanut heille pettymystä ja mielipahaa. Missään vaiheessa tarkoitukseni ei ole ollut loukata ketään. Ogawa myöntää kuvanneensa alkuvuonna videoita kumppaneistaan ilman heidän lupaansa. –Kyseessä ovat aikuisten väliset kahdenkeskiset suhteet, joissa olen pettänyt välittämieni ihmisten luottamuksen. Ogawa kertoo tekevänsä töitä sen eteen, ettei vastaavaa enää koskaan tapahdu. –Käyn läpi syvimpiä ajatuksia ammattilaisen kanssa varmistaakseni, että näin ei tapahdu enää koskaan. Ei epäillä jakaneen videoita eteenpäin Ogawa kertoo tekevänsä asiassa yhteistyötä poliisin kanssa. Hänen mukaansa materiaali on ollut vain ja ainoastaan hänen omassa hallussaan. Poliisi epäilee Ogawaa salakatselusta. Tutkinnanjohtaja Mikko Minkkinen kertoo, että kaksi miehen salaa kuvaamista naisista teki asiasta rikosilmoituksen. Minkkinen ei halua kertoa tarkemmin, miten uhreille selvisi, että heitä oli kuvattu. –Heille oli tulllut tietoon, että on kuvattu. Ainakin toinen heistä tuntui tietävän sen hyvinkin. Tarkemmin en sitä kommentoi, Minkkinen sanoi STT:lle. Minkkisen mukaan Ogawan ei epäillä jakaneen tallenteita eteenpäin. Tutkinnanjohtaja ei kerro, kuinka monta videota poliisilla on yhteensä tutkittavanaan. –Aineistoa on hidasta käydä läpi. Tallenteita on näistä neljästä naisesta, tarkemmin en siihen mene. MTV kertoi itse ensin tutkinnasta Rikostutkinta tuli julki MTV:n oman uutisen myötä keskiviikkoaamuna. MTV:n toimitusjohtaja Jarkko Nordlund kertoi STT:lle, että Ogawa on tutkinnan ajaksi vapautettu tehtävistään MTV:llä. Nordlundin mukaan Ogawa on ollut yhtiössä "vuosia". –Olemme käyneet hänen kanssaan hyvin avoimet keskustelut, ja hän on myöntänyt, että epäilyt pitävät paikkaansa, Nordlund kertoi STT:lle. Nordlund sai tietää tutkinnasta tiistaina. Hänen mukaansa MTV:llä ei ole tietoa, että epäiltyjen uhrien joukossa olisi yhtiön työntekijöitä. –Vaikka nämä teot ovat tapahtuneet hänen vapaa-ajallaan, se ei lievennä asiaa meidän näkökulmastamme. Yhtiönä meillä on nollatoleranssi seksuaaliseen hyväksikäyttöön, ahdisteluun, kiusaamiseen tai toisen ihmisen alistamiseen. Nordlundin mukaan asia haluttiin tuoda heti ja läpinäkyvästi esille työyhteisössä ja myös julkisuudessa. –Meillä on nykypäivänä velvollisuus puuttua tällaiseen. Viestintävälineenä ja mediayhtiönä koemme sen vielä jopa erityisen tärkeäksi. Täydennys 11.4. kello 12.13: Lisätty kanavaväällikön kommentteja ja MTV:n toimitusjohtajan osuus. Täydennys 11.4. kello 13.18: Lisätty tutkinnanjohtajan kommentit.