Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Näköislehti Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut

"Suomalaisen nykykirjallisuuden suuren klassikon", Leena Krohnin romaani Kadotus on löytöretkeilijän taivas

” Leena Krohn on suomalaisen nykykirjallisuuden suuri klassikko”, aloittaa jo aiemminkin Krohnia tutkinut professori Pirjo Lyytikäinen esseekokoelmansa Pilviä maailmanlopun taivaalla . Kokoelmassa liikutaan erityisesti Krohnin 2000-luvun teoksissa, mutta käsitellään kirjailijan aiempaakin tuotantoa. Lyytikäinen kertoo tavoitteekseen avata lempikirjailijansa tekstejä eläytymällä ja asettumalla lukijaksi muiden joukkoon ja onnistuu siinä erinomaisesti. Selkeäkieliset esseet tarjoavat kiinnostavia näkökulmia Krohnin teoksiin ja niiden omaperäisiin olentoihin ja tapahtumiin. Samalla nousevat esiin Krohnin pääteemat ihmisen osasta ja ihmiskunnan tulevaisuudesta. Leikkiä, taikaa ja uhkaa Leena Krohnin uusin teos Kadotus on ilmestynyt yhtä aikaa Lyytikäisen esseeteoksen kanssa. Krohninsa tunteva haluaa ehkä uppoutua uutuuteen itsekseen, mutta Kadotusta lukee nautinnokseen myös esseet karttanaan. Ennestään tuttua Krohnia Kadotuksessa ovat sen verkkomainen rakenne, salaperäinen fantasian ja todellisuuden sekoittuminen ja nykymenon kritiikki. Varsinaista päähenkilöä ja juonta ei ole. Kaupungissa vietetään taiteiden ja elämysten iltaa. Karnevaalitunnelmissa parveilevasta joukosta poimitaan kohtaloita, jotka sivuavat toisiaan hetken tai viimeistään hukkaantuneina esineinä löytötavaratoimisto Kadotuksessa. Ensisilmäyksellä juhlahumu vaikuttaa todenmukaiselta, mutta pian tapahtumat ja juhlijat alkavat saada outoja, mystisiä ja pelottaviakin piirteitä. Tosi ja harha sekoittuvat. Mikä on aitoa ja oikeaa, mikä esitystä, naamioita, petosta? Mihin tämä kaikki johtaa? Luvusta toiseen vilahtelee samoja hahmoja ja esineitä kuin rihmoina sitomassa kokonaisuutta. Yksi toistuvista taideteoksista on peilimuna, jonka pinta vääristää kaiken ympäriltään ja sisus rapisee pahaa enteillen. Elämän symboli tuhon tuojana? Kaatopaikka – totuuden paikka Esseessään Katastrofin varjossa Lyytikäinen kirjoittaa, kuinka ihmiset elävät Krohnin dystopioissa kuin leikkikehässä. ”He kehittävät kummallisia puuhiaan ja pelejään piittaamatta todellisista ongelmista.” Krohnin melankolinen satiiri puree pitkin matkaa myös Kadotuksessa , mutta painokkaimmillaan se kohdistuu yhä lisääntyvään tavaramäärään. Löytötavaratoimiston virkailija arvelee työpaikkansa vaihtuvan pian jäteasemalle. Mutta entä sitten, hän miettii. ”Kaatopaikka on totuuden paikka. -- se antaa puolueettomamman ja yksityiskohtaisemman raportin tämän lajin nykytilasta ja tulevasta kohtalosta kuin mikään mediatalo tai filosofilta tilattu tulevaisuusskenaario.” Siihen asti kertoja kuitenkin jatkaa uskollisesti hänelle toimitettujen esineiden lajittelua ja kokee tavarat kertomuksina, jotka puhuvat paitsi omistajistaan koko ihmiskunnan toiveista, tarpeista ja työstä. Avain, korvakoru, talutushihna, kahvilusikka, lyijykynä, älypuhelin... Krohn tarjoaa monia, usein ristiriitaisia näkökulmia. Valinta, tässä tavaroihin suhtautuminen, on lukijan. Kadotus ei kartoitu kertalukemalla Leena Krohnin romaanit ovat löytöretkeilijän unelmaseutuja. Niiden allegorisuus, kaleidoskooppimaisuus ja monimielinen kieli ja kuvasto tarjoavat yltäkyllin tutkittavaa ja tulkittavaa, ”merkitysten avaruuden kartoitusta”, kuten Lyytikäinen asian ilmaisee. Oman lisänsä seikkailuun tuovat runsaat kulttuuriset viitteet ja Krohnin tekstien keskinäinenkin keskustelu. Välistä viittaukset ovat heti tunnistettavissa, mutta monesti tapahtumat tai kuvat vain tuntuvat tutuilta. Tällaisessa maastossa olen liikkunut ennenkin? Kadotus panee pohtimaan maailman ja ihmisen tilaa myös tunnereaktioiden, kuten inhon, avulla. Inhoa herättävät mm. puhelinkoppiin sulkeutunut, raatokärpästen kiduttama alaston Kärpästen rouva ja groteskit kuolemankuvat ja -kuvaukset. Lyytikäinen korostaa Krohnin inhon estetiikan ja kuolemankuvien toimivan aina kirjailijan maailmankuvan ehdoilla. Lukijan kysyttäväksi jää, mistä ne kertovat ja mistä ne kumpuavat. ”Samalla näkevälle lukijalle kerrotaan, mikä on maailmassa tärkeää.” Vielä ei ole liian myöhäistä Pirjo Lyytikäinen muistuttaa, että kauheankin takaa Leena Krohnin taiteessa säteilee aina kauneutta, iloa, valoa ja pyhyyttä. Ja samalla toivoa. Kadotuksen karnevaaleissa eletään elokuun iltaa ja muutos on vääjäämätön. ”Mutta vaaka oli vielä hetken liikkumatta kuin kesä olisi viivytellyt lähtöään, ei vielä olisi malttanut.” 159 sivua. Teos, 2018. 224 sivua. Teos, 2018.