Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

"Se tuo työpaikkoja ja verotuloja" – Väestörekisterikeskus ja Trafi myivät 12,5 miljoonalla eurolla suomalaisten henkilötietoja – tietojen luovuttamisen voi kieltää

Viranomaiset myyvät kansalaisten henkilötietoja miljoonilla euroilla vuosittain. Esimerkiksi Väestörekisteri keräsi niillä viime vuonna 10,5 miljoonaa euroa ja Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi noin 2 miljoonaa euroa. Viranomaisilla on lain suoma oikeus myydä suomalaisten henkilötietoja, myös henkilötunnuksia, suoramarkkinointitarkoituksiin, eikä toukokuusta lähtien sovellettava EU:n tietosuoja-asetus tuo siihen muutosta. –Lainsäädäntö mahdollistaa, että voimme luovuttaa samalla tavalla tietoa, luonnehtii tietojohtaja Juha Kenraali Trafista. Tietojen luovuttamisen jokainen voi kuitenkin kieltää kuten tähänkin asti. Liike-elämän hyödynnettäväksi tietoa Henkilötietoja Trafilta ostavat muun muassa varaosakaupat, autoliikkeet, katsastuskonttorit ja esimerkiksi Fonecta. Trafin tavoitteena on antaa tietoa liike-elämän käytettäväksi ja hyödynnettäväksi. –Jotta se tuottaa lisäarvoa yhteiskunnalle. Se tuo työpaikkoja ja verotuloja, Kenraali toteaa. Kiinnostus henkilötietojen ostamiseen on hänen mukaansa kasvanut viime vuosina merkittävästi. –Tietoja halutaan hyödyntää yhä enemmän ja palveluja syntyy enemmän. Tieto ylipäätään palvelujen raaka-aineena tulee vaan kasvamaan. Alihankkijat myyvät henkilötietoja eteenpäin Väestörekisterikeskuksen (VRK) henkilötietojen myynti kasvoi edellisestä vuodesta 15 prosenttia. –Meille on haluttu antaa tällainen asema lainsäädännössä. Tietojen myymiseen ei ole tulossa muutoksia, kertoo johtava asiantuntija Noora Kallio Väestörekisterikeskuksesta. VRK myy henkilötietoja julkiselle ja yksityiselle sektorille, muun muassa perintätoimistoille ja pankeille sekä yhteistyökumppaneille, jotka myyvät tietoja eteenpäin. VRK:n yhteistyökumppaneita ovat Fonecta, Posti ja tietojenkäsittelypalveluja tarjoava Bisnode Marketing Oy. Kallio vakuuttaa, että yhteistyökumppanien kanssa tehdyissä sopimuksissa ja luvissa tietosuoja-asiat on otettu huomioon. –Yhteistyökumppanit voivat alihankintasopimuksen mukaisesti myydä ja välittää tietoa VRK:n lukuun. Viranomaisen ylläpitämä tietovaranto kiinnostaa Kiinnostus viranomaisen ylläpitämään, laadukkaaseen tietovarantoon on Kallion mukaan ollut koko ajan hienoisessa kasvussa. –Väestörekisterikeskuksen tiedot ovat reaaliaikaisia ja luotettavia, koska viranomaiset päivittävät suoraan muutoksia sinne. Tiedot ovat myös jatkuvasti saatavissa. Yksityiselle ja julkiselle sektorille VRK kauppaa henkilötietoja eri tietopaketeilla. –Ikinä ei luovuteta enempää tietoa kuin on perusteltua. Arkaluonteista tietoa, kuten rekisteröity parisuhde tai turvakiellon alaisia tietoja, ei myydä tai luovuteta eteenpäin, Kallio sanoo.