Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Tesoman murhasta epäillystä oli tarkoitus ottaa DNA-näyte seuraavassa erässä – "Laskimme, että tutkinnassa olisi mennyt vielä noin kolme vuotta"

Rikosylikomisario, tutkinnanjohtaja Jari Kinnunen pitää kädessään vasta tulleita DNA-tuloksia henkilöstä, joka ilmoittautui poliisille torstaina. Rikosteknisestä laboratoriosta tullut osalausunto täsmää DNA-näytteisiin, jotka on otettu Tesoman henkirikoksessa käytetystä puukosta. –Pyyhintänäyte puukon tupen ulkopinnalta sekä näyte puukon mustakankaisesta vyön kumilenkistä sopivat epäillyn DNA-tunnisteeseen. Osumien arvioitu esiintymistodennäköisuus suomalaisen väestön henkilöillä, jotka eivät ole lähisukua, on alle yksi miljardista, Kinnunen sanoo. –Meillä on siis oikea henkilö, hän tiivistää. Osaa lausunnoista odotetaan yhä, mutta tässä vaiheessa voidaan pitää selvänä, että mies on käyttänyt puukkoa. Poliisi on kerännyt tähän mennessä noin 1 000 näytettä tesomalaisilta, mutta miehen näyte ei ollut kerättyjen näytteiden joukossa. Edelleen osa jo otetuista näytteistä odottaa tuloksia. –Hän asui siinä osassa Tesomaa, joka oli vielä käymättä läpi ja josta olisi ollut tarkoitus ottaa näytteitä seuraavaksi. Olemme tehneet nyt täsmätarkastuksia, mutta emme ole tarkastaneet laajasti sitä aluetta. Mies muutti Tesomalta pois pian teon jälkeen. Hän oli tarkastettavien listalla, sillä poliisilla on lista henkilöistä, jotka ovat muuttaneet alueelta. Miehen ilmoittautuminen säästi todennäköisesti tuhansia euroja ja valtavasti työtä. –Laskimme, että jos tällä vauhdilla näitä tikutuksia ja tuloksia on tullut, tutkinnassa olisi mennyt vielä noin kolme vuotta. Lähestyi poliisia Tampereen keskustassa Mies lähestyi poliisia torstaina päivällä. Hän soitti ensin hätäkeskukseen, mutta ei saanut sieltä palvelua. Häntä kehotettiin olemaan yhteydessä poliisiin. –Hän meni sitten Tampereen keskustassa poliisipartion luokse, joka otti asian vakavasti. Henkilö mainitsi poliiseille minun nimeni ja sanoi, että haluaa keskustella henkirikosasiasta, Kinnunen kertoo. Partio otti miehen mukaansa ja toimitti hänet Tampereen pääpoliisiasemalle. Kinnunen tapasi epäillyn perjantaina. Hän kertoo, että mies on toiminut poliisin kanssa hyvässä yhteistyössä. Mies kertoo katuvansa tekoaan. Epäilty on vuonna 1994 syntynyt mies, joka asui Tesoman surmapaikan lähellä teon aikaan. Hän muutti myöhemmin pois ja asui muualla Tampereella. Lue myös: Tesoman murhaaja kiinnitti taistelupuukon vyöhönsä – Tässä on juuri nyt Suomen kuuluisin murha-ase Lue myös: Yhtä näistä kolmesta nuoresta epäillään Tesoman murhaajaksi – tämä on poliisin profiili tekijästä Lue myös: Petri käveli kotiin katsomaan elokuvaa, kun murhaaja iski: Perhe kertoo ensi kertaa Tesoman uhrista