Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Professori: Pekka Perän rangaistus on rikokseen nähden liian lievä – "Ei kai motiivina mikään muu ollut, kuin taloudellisen hyödyn tavoittelu"

Rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen pitää Talvivaara-yhtiön toimitusjohtajan ja hallituksen puheenjohtajan Pekka Perän tuomiota liian vähäisenä. Rovaniemen hovioikeus langetti Perälle torstaina puolen vuoden ehdollisen vankeusrangaistuksen törkeästä ympäristön turmelemisesta. Hovioikeus kovensi tuomiota. Aiemmin käräjäoikeus tuomitsi Perän perusmuotoisesta ympäristön turmelemisesta päiväsakkoihin. –Rangaistus on rikosnimikkeeseen nähden hyvin lievä. Ei Perän saamaa rangaistusta voi pitää ainakaan ankarana. Tuomio on hyvin lähellä vähimmäisrangaistusta. Maksimituomio olisi ollut kuusi vuotta, Tolvanen sanoo. Tolvanen muistuttaa, että Talvivaaran kaivostoiminta aiheutti pitkällä aikavälillä mittavia ympäristötuhoja. Kyse on ympäristökatastrofista. Kokonaisvahinkojen laajuutta on vaikea edes arvioida. –Motiivin ja syyllisyyden perusteellahan rangaistus ratkaistiin. Vahingot olivat isoja ja ne aiheutettiin seitsemän vuoden aikana. Ei kai motiivina mikään muu ollut, kuin taloudellisen hyödyn tavoittelu. Hovioikeuden päätöksen mukaan yhtiö joutuu lisäksi maksamaan puolen miljoonan euron yhteisösakot. Hovioikeus korotti sakkoa 300 000 eurosta. Tolvanen pitää summaa ja korotusta huomattavana. –Yhteisösakko on merkittävä. Se on eri asia, saadaanko sitä mitenkään perittyä. Sen suurempaa yhteisösakkoa meillä ei ole koskaan määrätty. Eri asia on, onko yhtiöllä maksukykyä. Ilmeisesti ei ole. Ympäristörikoksen rangaistuksen antamista vaikeuttaa teon tahallisuuden vaikea arviointi. –Sillä on iso merkitys, katsotaanko teko tahalliseksi. Se johtaa tietysti ankarampaan seuraukseen kuin menettely, joka on törkeän huolimatonta. Näyttökysymykset ovat erittäin hankalia. Syyttäjän vaatimuksen 13,3 miljoonan euron korvauksesta hovioikeus kumosi kokonaan. Korvausvaatimus koski Perää, yhtiön entistä tuotantojohtajaa Lassi Lammassaarta ja yhtiön konkurssipesää. –Eivät syytteetkään mitenkään verenhimoisia olleet. Syyttäjä vaati vuoden ehdollista vankeusrangaistusta. Pekka Perän puolustus aikoo hakea korkeimmalta oikeudelta (KKO) valituslupaa. –Hänellä on siihen oikeus, mutta en näe tässä mitään ennakkopäätösarvoa. Myös Talvivaara Sotkamon entisen toimitusjohtaja Harri Natunen sai aiempaa kovemman tuomion. Natunen tuomittiin maksamaan 12 900 euron edestä päiväsakkoja ympäristön turmelemisesta.