Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Tampereen ullakkopalosta epäillyn kuulusteluja jatkettu – Tutkinnanjohtaja: Mies on ollut yhteistyökykyinen

Sisä-Suomen poliisi on jatkanut Tampereen Tuomiokirkonkadulla sijaitsevan kerrostalon ullakkopalosta epäillyn kuulusteluja. Tapauksen tutkinnanjohtaja rikoskomisario Joni Länsipuro on edelleen erittäin vaitonainen tapauksen yksityiskohtiin ja epäiltyyn tekijään liittyen. Otettiin kiinni palopäivänä Länsipuro kertoo, että poliisi otti epäillyn tekijän kiinni palopäivänä, 20. maaliskuuta. Kiinniotto tapahtui Tampereella. Länsipuro kertoo, että poliisi pääsi epäillyn tekijän jäljille omien tutkimustensa kautta. Mistä päin Tamperetta tai mihin aikaan kiinniotto tapahtui, Länsipuro ei kommentoi. Joni Länsipuro kertoi keskiviikkona, kuinka Tuomiokirkonkadun kerrostalopalon tutkinta etenee Länsipuro ei kerro onko epäilty tekijä poliisille entuudestaan tuttu tai sitä, onko epäilty henkilö talon asukas. –Sen verran voin hänestä kertoa, että kyseessä on mieshenkilö, Länsipuro tyytyy sanomaan. Länsipuron mukaan kiinniotetun henkilön kuulusteluja on jatkettu edelleen torstaina. Länsipuro ei kerro onko epäilty mies esimerkiksi tunnustanut teon. –Sanotaan näin, että henkilö on ollut yhteistyökykyinen ja hän on kertonut tapahtumista. Lue myös: Hätäpuhelu julki: Ystävykset kuvasivat Tampereen rajun kerrostalopalon ensihetket poikkeukselliselle videolle Torni-hotellin ikkunasta – "Koko katto on tulessa!" Lue myös: Tämä tiedetään nyt: Tuomiokirkonkadun tulipalo tuhosi kerrostalon ullakon, tutkitaan törkeänä tuhotyönä – yksi ihminen toimitettiin jatkohoitoon Vangitsemisvaatimus jätettävä perjantaihin mennessä Länsipuro kertoo, että epäiltyä tulee esittää vangittavaksi perjantaina puoleen päivään mennessä. –Selvityksen alla on edelleen onko esittämiselle perusteita, Länsipuro kertoo. Länsipuro selventää, että yleisellä tasolla vangittavaksi esitetään epäiltyjä, joiden kohdalla voi tulla kyseeseen esimerkiksi rikoksen uusimisvaara tai tutkinnan sotkemisvaara. Tekninen tutkinta pääsee alkamaan Länsipuro kertoo, että poliisin tekninen tutkinta pääsee aloittamaan työskentelynsä kerrostalon ullakkotiloissa perjantaina. –Paikalle on rakennettu tukirakenteita, joiden avulla poliisi voi työskennellä paikalla turvallisesti, Länsipuro kertoo. Länsipuron mukaan tekninen tutkinta sekä tapauksen tutkinta kokonaisuudessaan on pitkä prosessi ja se vie kuukausia.