Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Wahlroos pääkonttorin siirrosta: Mistään maaottelusta ei ollut kyse

Nordean hallituksen puheenjohtajaa Björn Wahlroosia eivät yllättäneet yhtiökokouksen selvät luvut pääkonttorin siirrosta Suomeen. Yhtiökokous hyväksyi Nordean kotipaikan ja pääkonttorin siirron Suomeen murskaluvuin. Kotipaikkamuutoksen on määrä tulla voimaan lokakuun alussa. –Tämä vastasi aika tarkkaan sitä, mitä lehdistä sai lukea viimeisen kolmen päivän aikana, Wahlroos sanoi pian yhtiökokouksen jälkeen. Hänen mukaansa kysymys ei ollut minkäänlaisesta jalkapallo-ottelusta tai maaottelusta. –Kyse siitä, että hallitus on tehnyt ilmeisen hyvin perustellun esityksen, joka on osakkeenomistajien ja viime kädessä koko pankin ja sen asiakkaiden intressissä Se on nyt toteutumassa, Wahlroos sanoi. Tiedotustilaisuudessa Tukholmassa Wahlroosilta myös kysyttiin lähteekö hänkin Ruotsista muuttolastin mukana. –En. Täytyyhän jonkun tännekin jäädä katsomaan perään, Wahlroos sanoi. Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) pitää Nordean pääkonttorin muuttoa Suomeen kansantaloudelle merkittävänä päätöksenä. Orpon mielestä päätös osoittaa, että Suomi on houkutteleva ympäristö suurille yrityksille. Orpon mukaan Nordean taseen koko on noin 580 miljardia euroa eli 260 prosenttia suhteutettuna Suomen kansantuotteeseen. Orpon mukaan Suomi tarjoaa Euroopan pankkiunionin jäsenenä vakaan ja ennustettavan toimintaympäristön. Hän huomauttaa, että suuret pankit eivät ole enää yksin valtioiden ja niiden kansalaisten vastuulla, vaan päävastuu mahdollisista tappioista on yksityisillä sijoittajilla. Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan Nordean pääkonttorin muutto Suomeen on hieno uutinen ja luottamuksenosoitus Suomelle. –Uskon, että päätöksen taustalla Suomen vakaa toimintaympäristö ja kuuluminen euroalueeseen, hän kommentoi.