Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Petturin ammatti on maailman vaarallisimpia – on siis parempi olla hyvän puolella pahaa vastaan

Tappaminen on jännitysviihteen arkinen ja ikuinen aihe. Väkivalta myy hyvin. Viihteessä paha kiehtoo oudosti, mutta terveen ihmisen tunteet ovat hyvän puolella. Pahantekijän täytyy lopulta jäädä kiinni ja saada rangaistuksensa. Hyvän puolen tunnetuimpia fiktiosankareita on James Bond. Brittikirjailija Ian Fleming loi Bondin hahmon jo 1950-kuvun alussa. Salainen agentti Bond saa tehtävänsä Britannian tiedustelupalvelulta. Hänellä on työnantajansa myöntämä lupa jopa tappaa. Tietenkin Bond on paisuteltu mielikuvitushahmo, mutta taustansa vuoksi kirjailijalla oli tietoa tiedustelun ja vakoilun maailmasta. Paremmin tuon maailman salat varmasti tuntee presidentti Vladimir Putin . Kommunistijohtoisen suurvallan kasvatti Putin aloitti uransa KGB-henkilönä heti yliopiston jälkeen 1975. Kun Moskovan imperiumi sortui, hän palveli Itä-Saksassa. Putin ei ehkä ollut agenttina tärkeä, mutta 16 vuotta Neuvostoliiton turvallisuuskoneiston palveluksessa muovasi varmasti hänen maailmankuvaansa. Turvallisuuskoneisto on valtaan nousseen Putinin tuttu kotikenttä. Putinin vinkkelistä Venäjän turvallisuuspalvelu on tietysti hyvän puolella. Lieneekö joillakin Venäjän salaisilla agenteilla myös työnantajansa antama lupa tappaa taistelussa johdon osoittamia vaaroja vastaan? Lännessä on vahvistunut käsitys, ettei se ole Bond-luokan fiktiota vaan Venäjän johdon tapa toimia. Tuorein tapaus on Englannissa asuneen entisen venäläisagentin ja tämän tyttären myrkyttäminen. Britannia syyttää teosta Venäjää. Venäjän johto kiistää kaiken hymyssä suin. Länsimaat tässä kuulemma vain jatkavat Venäjän mustamaalamistaan tälläkin tavalla. Selitys kelpaa Kremlin ohjaamiin virallisiin uutiskanaviin luottaville. Valtionuutisten kanavajohtaja taustoitti ennen myrkytysuutista, että "petturin ammatti" on maailman vaarallisimpia. Kanavajohtaja kuvasi "petturien" ammattitauteja mainiten myös itsemurha-alttiuden. Se oli samalla varoitus Venäjän pettäjille. Onpa totuus mikä tahansa, myrkytysuutinen satoi vaalien alla Putinin laariin. Vihamielinen länsi vainoaa Venäjää, jota Putin puolustaa kaikella taidollaan! Tuttua sanomaa täydentävät palkankorotukset, jotka alkoivat Putinin ilmoitettua joulukuussa ehdokkuudestaan vaaleissa. Venäläinen voi ehkä uskoa, että masentunut "petturi" haluaa näyttävästi itsemurhata itsensä ja tyttärensä harvinaisella hermomyrkyllä. Länsimaalainen sen sijaan ihmettelee. Mikä on järjestelmä, jossa valtaa edustaa yksi mies ja tehokkuutta hänen väkivaltakoneistonsa? Venäjän edeltäjä Neuvostoliitto muuten arvosteli Bond-kirjailijaa siitä, että hänen luomassaan maailmassa lait kirjoitettiin pyssynpiipulla. Kirjoittaja on Aamulehden…emeritustoimittaja.